keskiviikko 3. elokuuta 2022

Mifu kanapata

 


Olemme Murun kanssa siirtyneet kasvispainoitteisempaan ruokaan, joka ei siis tarkoita, että olisimme  kasvissyöjiä.
Voimme herkutella välillä lihalla, kalalla ja kanallakin, mutta hillitysti ja syömme niidenkin kanssa enemmän kasviksia, kun ennen.
Koska olen perhepäivähoitaja ja haluan lasten syövän monipuolista ja terveellistä ruokaa voin valmistaa joskus samasta ruoasta kaksi eri versiota ja niistä saa lapset itse valita kumpaa haluavat itse syödä vai maistavatko kumpaakin ruokaa vähäsen.

Tänään oli juuri tälläinen kahden ruoan päivä samat aineet paitsi toinen padoista oli valmistettu broilersuikaleilla ja toinen mifu tikkamasalalla.


250 g mifu tikka masala
1 sipuli
1 tl paprikajauhetta
1 tl curry maustetta
1/2 tl ruususuolaa
2 dl vettä
2 dl kookoskermaa
1 kanaliemikuutio
3 dl wokkikasviksia
2 dl pätkittyä nuudelia

Suikaloi sipuli ja mifu pieniksi suikaleiksi.
Paista maustettuja suikaleita kattilassa öljy tilkassa noin viitisen minuuttia.
Lisää joukkoon vesi sekä kookoskerma ja nuudelit.
Keitä nuudeleita minuutti ja lisää joukkoon vielä wok-vihannekset ja kanaliemikuutio.
Maista vielä ruokaa ennen tarjoilua.
Nauti ruoka rapean patongin kanssa.


Et ole milloinkaan liian vanha 
asettaaksesi uusia tavoitteita tai
tavoitellaksesi uusia unelmia.

-Tupu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)

Broileririsottoa ja Oton kommellukset

300 g broilerisuikaleita 1 sipuli 1 sellerinvarsi 8 dl vettä 4 dl pitkäjyväistä riisiä 2-3 dl herne-maissi-paprikaa 2 tl currya 2 tl paprika...