sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Maukasta feta-pastasalaattia ja ruokalista



 Hui, kuinka nopeasti tämä kesäloma onkaan huristanut ohitse.
Vaikka onhan se aivan ihanaa taasen nähdä hoidokeitakin, kuinka sitä on kasvettu ja mitä kaikkea uutta sitä on opittu kesäloman aikana.
Ruokalistaa tuossa väsäilin taas pitkästä aikaa ja tuntui se niin oudolta miettiä mitä ruokia on jääkaapissa ja pakkasessa odottamassa pannulle pääsyä, mutta eiköhän tähän taas pian totu ja kaikki menaa vanhalla tutulla rutiinilla.



Pikkuisen tuli myös sisustettua eteistä hoitopaikkaamme sopivaksi.
Meille olisikin heti alku töiksemme sadepäivä puuhasteluna lelulaatikoiden siivousta tiedossa.
Kirjoittelin vanhemmille syyskauden tiedotetta valmiiksi ja siihen tuli nyt kiireettömyys yhdeksi varteen otettavaksi kohdaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että joinain päivinä leivomme tai puuhailemme muita asioita niin,  että olemme ulkona vain yhden pitemmän ulkoilun päivässä.
Katsotaan nyt kuinka tämä alkaa luonnistumaan meillä.
Syyskauden alkaessa on monta uutta ja kokeilemisen arvoista ideaa takataskussa.




Viikolla tehtiin Murun kanssa aivan ihanaa feta-pastasalaattia.
Tässä salaatissa on kunnolla makuja ja kun annat sen vielä makustua hetken jääkaapissa sinulla on ruokaisa herkullinen salaatti valmis esimerkiksi rapean patongin kanssa tarjottavaksi.
Ei muuta kun leppoisia herkutteluhetkiä sinulle.


250 g pastaa
n. 10 cm kurkkua
1 1/2 dl kreikkalaista jogurttia
3 valkosipulinkynttä
2 tl limenmehua
1 rkl tilliä
2 tomaattia
1 1/2 dl fetajuustoa
1 dl kivettömiä oliiveja


Keitä pasta paketin ohjeen mukaan kypsäksi ja huuhtele se keittämisen jälkeen.
Leikkaa ainekset haluamasi kokoisiksi suupaloiksi ja sekoita keskenään. 
Sekoita joukkoon myös jogurtti ja mausteet.
Anna makustua jääkaapissa ennen tarjoilua.


Sano uusille seikkailuille 
KYLLÄ
-Tupu-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)

Broileririsottoa ja Oton kommellukset

300 g broilerisuikaleita 1 sipuli 1 sellerinvarsi 8 dl vettä 4 dl pitkäjyväistä riisiä 2-3 dl herne-maissi-paprikaa 2 tl currya 2 tl paprika...