keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Kaalipataa aĺa vege



Täydellistä päivä sinulle rakas lukijani.
Aamu on alkanut taasen lupaavasti.
Tänään lähdemme hoidokeiden kanssa heti aamutuimaan kauppa sekä puisto retkelle.
Aina kauppareissulla käydessämme käymme vähän kauenpana puistoilemassa, niin siis nytkin.
Eilen tuli tehtyä ruokia hieman enemmän niinpä meillä ei ole aamusella mitään kiirettä kotiin, kun pääsemme miltei valmiiseen pöytää kotiin tullessamme.
Iltapäivän vietämmekin sisällä askarrellen äitienpäivä kortteja.
Siinähän sitä on taasen koko päiväksi puuhaa 😎




Eilen tuli tosiaan valmistettua kaalipataa vege versiolla.
Nyt kun meillä on vegaaninen toukokuu menossa koitan saada mahtumaan ainakin kaksi vegeruokaa meidän viikkoomme.
Toinen näin viikolla, jota pääsevät hoidokitkin halutessaan maistamaan ja toinen ruoka on sitten meillä lauantain ruokana.
Tällä kertaa kaalipatamme sai mukaansa wokkikasviskia, jotka muuten sopivat yllättävän hyvin tämän ruoan sekaan.
Halutessasi voit liedellä lämmityksen sijaan laittaa padan uuniin ja tehdä siitä kaalilaatikon. 
Näin pääset helpommalla, kun kaalimuhii aivan itteksiin uunissa eikä sitä tarvitse sekoitella ja vahtia.
Kumpikin vaihtoehto on todella herkullista sen takaan.




2 dl pitkäjyväistä riisiä
1-2 rkl juoksevaa kasvismargariiniä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 porkkanaa raastettuna
1 pkt thai wokki kasviksia
1/2 luomu kaali
250 g härkäpapumurua maun mukaan
(meillä oli makuna umami)
n. 5 dl vettä
1 tl ruususuolaa
1 tl raastettua luomu inkivääriä
2 rkl soijakastiketta
1 luomu kasvisliemikuutio
1 tl murskattia mustapippuria
2 tl kuivattua meiramia
2 rkl siirappia
2 dl kaurakermaa (ranskan yrtit)
(vettä)




Kaada riisi margariinin joukkoon pataan ja paista sitä hetki.
Lisää joukkoon sipulit sekä härkäpapumuru.
Paistele seosta tovi ja lisää sekaan vesi sekä mausteet.
Laita lieden lämpö keski tasolle ja anna ruoan muhia pikkuhiljaa tunnin verran.
Sekoittele pataa pohjia myöten niin ettei se pala pohjaan.
Kaada padan joukkoon maustettu kaurakerma. 
(Makuna voi olla mikä tahansa mieleinen makusi.)
Lisää joukkoon tarvittaessa vielä vettä.
Maista pataa ja nauti se puolukkahillon kera.



Asenne ratkaisee aina.

-Tupu, Cassu 
&
Otto-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)