perjantai 29. huhtikuuta 2022

Sipuliset kaurasämpylät



Tämä elämän kulku on ihmeellistä.
Pari päivää sitten sain kuulla suru-uutisen tyttäreni nuori alle vuoden vanha kissapoika Auriel nukkui pois sairauden vuoksi 😿
Tuntuu jotenkin niin surulliselta, mutta elämän on jatkuttava onneksi tyttärelle jäi samasta pentueesta tyttö-kissa Dibella.
Näin jopa unta, että annoin meidän Cassun tyttärelle Dibellan kaveriksi.
Huh huh.



Eilen pidimme pitkästä-aikaa leipomispäivä hoidokeiden kanssa.
Tällä kertaa sämpylöiksi valmistin sipulisia sämpylöitä.
Ruohosipulin ja valkosipulin yhdistelmä oli jotakin niin herkullista 😋

2 dl kaurapuuroa
2 1/2 dl maustamatonta jogurttia
2 1/2 dl lämmintä vettä
2-3 valkosipulinkynttä
n. 1 dl ruohosipulisilppua
1 1/2 tl ruususuolaa
2 rkl hunajaa
1 pss kuivahiivaa
2 dl kaurahiutaleita
3 dl kaurajauhoja
n. 5 dl vehnäjauhoja
1 dl juoksevaa margariiniä

Sekoita puuro, nesteet, mausteet sekä kuivahiiva yhteen. Sekoita lisäillen pikkuhiljaa lisää jauhoja niin, että taikina alkaa irrota taikinakulhon reunoista.
Lisää lopuksi  nestemäinen margariini sekä vielä noin desi jauhoja,
Laita kulhon päälle leivinliina ja anna taikinan kohota vedottomassa paikassa noin puolisen tuntia.
Leivo sitten taikinasta sämpyläöitä tai paronkeja tai peräti leipä. 
Ihan miten itse haluat.
Anna sämpylöiden vielä kohota vajaa puoli tuntia ja laita ne sitten uuniin sämpylät ja patonki 220 asteeseen noin 10-15 minuutiksi ja leipä 200 asteeseen noin 30 minuutiksi tai leivän koosta riippuen niin, että leipä on kypsää.
Kypsyyden voit hyvin todeta koputtamalla leivän pohjaan, jos leipä kumisee ja tuntuu kevyeltä niin leipä on kypsä.
Kääri kypsät leivät leivinliinaan ja sämpylät sekä patongit voit vain peittää liinan alle.
Nauti maukkaat leivät lämpiminä levitteen kera.
Toki jos leipiä jää niitä voi syödä myös seuraavanakin päivänä.



Hei, olen nyt ulkoillut pihassamme remmissä ja eihän se olekkaan ollenkaan hullumpaa.
Kuulen linnun laulua ja saan haistella ja tuoksutella luontoa.
Pikkuisen minä ensin pelkäsin tätä uutta kokemusta, mutta lopulta uteliaisuus voitti ja olihan minulla iso-veli mukana eli Otto-koira.
Otto suojelee minua ulkona niin, ettei minun tarvitse pelätä yhtään mitään.
Mahdun hyvin kävelemään juuri ja juuri Oton alla ja sillekös nuo omistajamme naureskelevat, kun olemme kuulemma niin huvittavan näköinen parivaljakko.

-Cassu-kissa-


Joskus irti päästäminen vaatii enemmän rohkeutta, 
kun kiinni pitäminen.

-Tupu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)