torstai 10. maaliskuuta 2022

Kasvispihvit ja jogurttikastike


 
Ihanaa arkea teille. 
Täällä arki on mennyt sutjakasti touhuillen.
Tänään on osa hoidokeista flunssassa ja siksi saankin tänään puoli päivää vapaata.
Päästään Kumppanin kanssa ostelemaan minulle kenkiä ja meille älysijauspatjaa.

Aamusella ennen ensimmäisen hoidokin tuloa olin jo vienyt Otto-koiran ulos, siivonnut koko alakerran wc:n, pessyt keittiön lattian sekä ikkunan. Nyt odottelen tiskikoneen ja pyykinpesukoneen valmistumista.
Hitsi kuinka jonain aamuina sitä on energinen.
Vaikka ensimmäisen hoidokin tultua huomasin vasta etten ollut harjannut hiuksiani vielä ollenkaan 😂
Oli siinä varmaan tytön isällä hauskaa, kun minulla sojotti hiukset kun punkkarilla.
Aamulla katsoin itseäni peilistä ajattelin, että nyt pipo päähän ja sitten ulkoa tullessa harjaan hiukseni. Mutta mitä vielä siinä sisään tullessa yksi asia johti seuraavaan ja hiusten harjaus jäi kokonaan mielestä.




Valmistin eilen aivan tarkoituksella ison kasvisgratiinin ja lopusta kokkailin ihania kasvispihvejä.

Kasvispihvit:

n. 4-5 dl kasvisgratiinia
1 kananmuna
4 voileipäkeksiä murskattuna
1 tl sitruunanmehua
1/2 tl yrttisuolaa

Sekoita kaikki ainekset joko sauvasekoittimella tai haarukalla (niinkuin minä tein).
Paista pihvit ohukaispannulla tai paistinpannulla. Kaapaise kauhalla noin puolen desin verran seosta rasvaiselle pannulle ja paista pihvit molemmin puolin kypsiksi.

Jogurttikastike:

n. 2 dl maustamatonta jogurttia
1 dl smetanaa
1 rkl sitruunanmehua
1/2 tl murskattua mustapippuria
1/2 tl ruususuolaa
1 rkl mietoa sinappia

Sekoita kaikki ainekset hyvin sekaisin ja anna kastikkeen makustua jääkaapissa ainakin puoli tunytia ennen tarjoilua.




Kaada vain sen verran maitoa,
minkä verran jaksat lattialta siivota.
(mamma rimpuilee)

-Tupu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)