Fetakastike


 Uusi päivä,
uudet mahdollisuudet.

Eilisessä Suomi-Tanska jalkapallopelissä oli muutakin historiallista ja eriskummallista kuin Suomen pelaaminen EM-kisoissa.
Tanskan tähtipelaajan Cristian Eriksenin tuuperruttua kentän nurmelle tuli itsellenikin tunne, että voiko elämä tosiaan mennä näin, vain pieni hetki ja kaikki voi olla aivan toisin.
Elämä on hiuskarvan varassa, siispä otetaan siitä kaikki ilo irti, jätetään jälkeemme hyviä jälkiä ja 
onnen murusia.
Sitten ei jää mitään jossittelujen varaan, että "miksei sitä tullut elettyä täysillä ja otettua joka hetkestä irti sen minkä saa".

Tee pieniä asioita suurella sydämmellä.



200 g fetajuustoa
1 prk kermaviiliä
n. 1 dl ruohosipuli silppua
valkosipulirouhetta
hippunen chilirouhetta
mustapippuri rouhetta


Sekoita haarukalla muussattu fetajuusto kermaviilin joukkoon.
 (Jätä osa fetasta isommaksi rouheeksi.)
Sekoita kermaviili/fetajuuston sekaan ruohosipuli silppu sekä mustapippuri rouhe.
Anna kastikkeen maustua jääkaapissa vähintään tunnin verran.

Tarjoile fetadippi dippinä tai kastikkeena.
Esim. kasvispihvit, ranskalaiset tai ristikkopotut sopivat mainoisti kastikkeen kyytipojaksi.
Kalan kanssakin tämä herkku kastike on omialtainen nautittavaksi.


Älä odota sopivaa hetkeä.
Tee jokaisesta hetkestä sopiva.

-Tupu-

2 kommenttia:

  1. Olin kyllä niin shokissa peliä katsoessani. Aika huimaa tunteiden vuoristorataa! <3
    Tämä fetakastike on yksi suosikeistani. Etenkin näin kesäisin tulee useinkin tehtyä mm. grillatun kalan kaveriksi.
    Oikein mukavaa, alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Nanne, onhan tää niin hyvää ja sopii niin moneen paikkaan.
    Ihanaa viikon alkua sinulle.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)