Seitipihvit



Kello ei ole vielä viittäkään aamuyöstä ja meikäläinen on ollut jo hereillä pari tuntia.
Tänään on monta tärkeää asiaa, jotka täytyy saada etiäppäin ja se näyttää pitävän meikäläistä hereillä.
Onneksi huomenna saa nukkua pitkään, kun on helatorstai.

Olen ajatellut viimme aikoina paljon suhteita ja niissä elämistä.
Sitä, että osaa tulla niissä toimeen niin, ettei ole liikaa riippuvainen toisesta
eli
antamista ilman vaatimista.
Ottamista ilman omistamista.
Jakamista ilman kysymistä.
Kiinni pitämistä ilman kahlitsemista.

Onhan se vaikea yhtälö ja jokainen suhde on erilainen.
Kaikki haluaisivat eheän ja kunnioittavan suhteen, mutta mikä on liikaa toiselle voi toiselle olla juuri riittävä.
Kun löytää sen oikean ja aidon ystävän rinnalleen on nämäkin asiat tasapainossa. 
Uskaltaa puhua toiselle ja kertoa omat rajansa, mikä tuntuu hyvältä ja milloin mennään mukavuus alueen ulkopuolelle.
Pitkän parisuhteen hyviä puolia on se, että tuntee suht'koht toisensa ja näitä kipuiluja ei 
enään niin paljoa ole.
Mutta uuden suhteen viehätyshän on juuri siinä, että hiotaan hieman särmiä ja koetaan niitä yhteisiä hetkiä on ne sitten hyviä tai hetkittäin hieman hankalempiakin.
Nautitaan elämän joka hetkestä niin pienistä, kuin hieman suuremmistakin sen vierellä kulkevan kumppanin kanssa.
Otetaan ilo irti joka hetkestä ja opitaan toisesta jotakin uutta joka päivä ❤



Aivan mahtavan ihania aurinkoisia päiviä teille kaikille.

Eihän tästä voi kuin nauttia, täälläinen äkillinen helleaalto se sai meidätkin innostumaan olimme puistoilemassa hoidokeiden kanssa oikein toden teolla ja iltapäivällä istuttelimme jo ensimmäisiä yrttejä sekä kukkien siemeniä multiin.
Nyt vain tarvitsee muistaa kastella yrtti/kukkaruukkuja, että saadaan kesälläkin nauttia kauniista istutuksista.

Tänään on myös tulossa kaupungin kordinaattori kyläilemaan.
Olen koittanut kirjoitella lippuja ja lappuja valmiiksi turvallisuussuunnitelmasta omavalvontasuunnitelmaan.

Eilen tuli Murun kanssa suunniteltua myös helatorstain ostoslistaa.
Tänään käymme töiden jälkeen kaupassa ja leivon mustikkapiirakan uunia vaille valmiiksi.
Huomenissa sitten lihapataa aamusella uuniin ja paistellaan se valmis piirakka kypsäksi.
Ihanaa saada taasen nuorisoa ruokittavaksi, niin ei me vanhuksetkaan ihan sammaloiduta.


400 g seitä
2 dl kermaa
2 kananmunaa
2 rkl tilliä
1 tl ruususuolaa
1 tl sitruunapippuria
2 rkl perunajauhoja




Anna sei sulaa ja sekoita se ja muut ainekset sauvasekoittimella huolella sekaisin, niin ettei siihen jää paakkuja.
Kauhaise sitte kuumalle lettupannulle lusikalla kukkurallinen massaa sulaneen voin päälle.
Paista kummmiltakin puolilta kauniin kullankeltaisiksi ja nauti perunamuusin sekä raikkaan salaatin kera.

Tästä seipaketista tulee reilu satsi kalapihvejä, mutta ei hätää jos pihvejä jää yli voit seuraavana päivänä nauttia pihvit ruisleivän päällä nauttien.




Mitä väliä onko lasi puoliksi tyhjä 
vai puoliksi täynnä
pääasia, 
että siihen mahtuu lisää.

-Tupu-
 

2 kommenttia:

  1. Kivan tuntuinen ohje! Täytyy kokeilla näin tehtyjä seipihvejä. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rimasa, olen itse tehnyt näitä pihvejä jo monen monta vuotta ja meillä kyllä on ollut kovasti suosittuja.
      Mukavaa kevättä ja alkavaa kesää.

      Poista

Kiitos kun kommentoit :)