Sei-savulohipihvit ja kananmuna-tillikastike

 


Jokainen uusi päivä on uusi mahdollisuus.
Niinhän se on ...
Tänään iltapäivällä minä olen valmistautunut Ohjaus- ja kasvatusalat toisen asteen koulutuksesta.
Tämä korona-aika hieman pitkitti koulutusta, mutta muuten mentiin kyllä aikas hyvin aikataulujen mukaan.
Olenhan aloittanut jo seuraavan koulutukseni ja se jatkuu heti maaliskuun puolivälissä.

Tänään myös nukuin todella hyvin yöni, noiden kahden neljän ja kahden tunnin yö-unien jälkeen.
Nämä kuuden tunnin yö-unet tuntuvat jo aivan ylellisyydeltä.
Siispä...Uusi päivä on todellakin mahdollisuus 💖


Voi jepulis jee, käykö teille ikinä niin, että olette tekemässä seipihvejä ja pakasteeseen kurkistaessanne ei siellä ole, kuin puoli pakettia seitä?
No, tästäkin selvittiin ja nyt on savulohta mukana meidän seitipihveissä.
No, pihvejä tuli hieman vähän meille tällä kertaa, mutta onneksi meillä on eilisiä kanapullia ja riisiäkin vielä jääkaapissa.


Tästä annoksesta tulee 15 pihviä. 
Toki voit tarvittaessa tuplata reseptin.

Sei-savulohipihvit

200 g pakaste seitä
n. 1 dl savulohta
1 kananmuna
2 dl täysmaitoa
1 rkl tilliä
2 rkl perunajauhoja
1/2 tl sitruunapippuria
1/2 tl ruususuolaa

Laita kaikki ainekset kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella soseeksi.
Ota lettupannu ja laita siihen voinokareita. 
Lisää pannulle kalaseosta ja anna lettujen paistua kummaltakin puolelta kauniin kullan keltaiseksi.

Tarjoile kalaletut joko perunamuusin tai keitettyjen perunoiden sekä tietenkin kanamuna-tillikastikkeen kanssa.




Kananmuna-tillikastike

2 rkl voita 
3 rkl vehnäjauhoja 
4-5 dl tätsmaitoa
2 keitettyä kananmunaa
2 rkl tilliä
1/2 kalaliemikuutioa
ripaus ruususuolaa

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon jauhot.
Lisää tässä kohtaa joukkoon maito ja 
sekoita seosta vispilällä niin kastikkeesta ei tule paakkuista.
Mausta kastike ja pilko kananmunat haluaman kokoisiksi paloiksi.
Anna kastikkeen kiehataa sekä
maista sitä ja lisää tarvittaessa lisää ruususuolaa.



Rakkauden ei tarvitse olla täydellistä,
sen tulee olla vain aitoa.

-Tupu-

Kommentit