Nostalgisen ihanat lämpimät voileivät


 

Piristystä ja puhtia päivääsi.
Täällä on viikonloppu nautittu ihanan keväisestä auringon paisteesta.
Aivan pakko on ollut lähteä tuonne ulos kävelemään moneen otteeseen, vaikka onkin liukasta niin aurinko ja lintujen viserrys vie mielen niin keväisille fiiliksille.



Onhan tämä niin ihanaa.

Uunista tulee valtavan herkulliset tuoksut ja tiedän jo nyt, että kitalaki on pian kipeänä.
Se on se tomaatti,
mutta silti pakko se on päästä maistamaan heti kuumana näitä herkkuja.
Nuoriso halusi kahta makua kinkku sekä kebabia...
Onhan ne hyviä ihan vesi herhataa kilelle.
Siis syömään 😋


paahtoleipiä

1/2 sipulia
2 dl kebablihaa/palvi kinkkua
1 pepperoonin palko
2 dl paseerattua tomaattia
1 rkl basilikaa
ripaus ruususuolaa
1 tl hunajaa

tomaattia
juustoraastetta


Kuullota sipuli silppu pannulla ja lisää mukaan muut ainekset.
Anna seoksen muhia pannulla noin kymmenen minuuttia pienellä lämmöllä.
Laita leivät pellille leivinpaperin päälle ja levitä paistamasi seos leipien päälle.
Ripottele päälle juustoraaste ja laita uuniin 200 asteeseen noin 10-15 minuutiksi.


Anna TOIVON näyttää
valoa eteenpäin.

-Tupu-

Kommentit

  1. Kylläpä onkin herkullisen näköisiä! Sinulla on mielenkiintoinen blogi. Täytyy pistäytyä useammin.

    Haastan sinut Hymy huuleen - haasteeseen.

    http://rrimasa.blogspot.com/2021/03/hymy-huuleen-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rimassa, onhan mukan tuntuinen haaste kyseessä.
      Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikko sinulle.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)