Nakkikiusaus



Pakkanen se paukkuu, varsinkin näin aamutuimaan.
Viime yönä sain nuorimmaisen kotiin poikaystävänsä kanssa viikon Loimaalla olon jälkeen.
Taisi äidin keitokset vetää nyt pitemmän korren, koska odotin nuortaparia kotiin vasta perjantaiksi.
Ihanaahan se on kun tulivat tuleepas tehtyä itselle sekä nuorille iltapaloja.
Hassua kuinka nyt yksin ollessani huomasin, etten valmistanut iltapaloja laisinkaan, vaan ostin kaupasta jotain valmista syötävää tai valmistin vain leivän iltapalakseni.
utta nyt pääsee äiteekin taas ruotuunsa, kun sain tuon nuorenparin vahtimaan, ettei täällä aivan laiskistuta 😆



Joskus sitä vain ihmettelee, että miksen ole tätäkin ennemmin keksinyt.

Nimittäin eilen valmistin ruoaksi nakkikiusausta, josta tulikin kaikkien lasten suosikki ruokaa.
Tämä helppo herkku ei paljoa tykötarpeita tarvitse ja mikä parasta voit jättää ruoan muhimaan uuniin vaikka ulosmenon ajaksi eli ruoan ollessa valmista laitat vain uunin pois päältä ja jätät ruoan muhimaan uuniin.

1 kg perunasipulisekoitusta
1 pkt (300 g) nakkeja
1 tl ruususuolaa
1 tl paprikajuhetta
1 tl tacomaustetta
4 dl kerma-maito seosta
n. 1 dl juustoraastetta



Sekoita maisteet ja peruna-sipulisekoitus ja kaada seos uunivuokaan.
Kaada päälle kerma/maitoseos ja puolet juustoraasteesta.
Laita vuoka uuniin paistumaan 200 asteeseen 30 minuutiksi.
Leikkaa nakit kolmeen osaan ja leikkaa sitten nakkien päät ristiin halki.
Laita nakit uunivuoan päälle ja ripottele loppu juustoraaste vielä ruoan pinnalle.
Paista ruokaa uunissa vielä n. 30 minuuttia.


 Mitä väliä onko lasi puoliksi tyhjä
vai puoliksi täynnä
pääasia, että siihen mahtuu lisää.

-Tupu-

Kommentit