Kanajauhelihapullat currykastikkeella


Hei ja olkaahan varovaisia ulkosalla, kun siellä on nyt niin liposta.

Eilis ilta meni lihapullataikinaa tehdessä ja niitä paistellessa.
Tuli kyllä todella herkullisia pullia.
Suunnittelin jättäväni kastikkeen teon täksi päiväksi, mutta yllättäen sain iltamyöhäsellä vielä tarmon puuskan ja kaikki on valmista riisiä lukuunottamatta tälle päivälle.

Viimme yö meni taasen neljän tunnin unilla, mutta onneksi saan nukkua päiväunet lasten kanssa.
Nyt on tosiaaan niin hektinen viikko kyseessä, että joka päivälle tuntuu olevan touhua ja puuhaa.
Se verottaa minulla heti yö-unia, mutta kyllä me tästäkin selvitään 😎
Virkistävä lämmin aamutee menossa ja juuri ennen hoidokeiden tuloa kunnon kylmä suihku, niin eiköhän pysytä pirtsakkana ja eloisana koko aamupäivä.


Maistuvat kanapullat:


400 g kanapojanjauhelihaa
1 pieni sipuli
1 kananmuna
1 dl maitoa
1/2 dl murskattuja nacoja
1/2 dl parmesaania
1 tl ruususuolaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl currya
1/2 tl korianteria
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl kurkumaa
1/2 ruukkua hienonnettua basilikaa

Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja anna makustua jääkaapissa tunnin verran:
Pyörittele sitten kostutetuin käsin jauhelihaseoksesta tasakokoisia lihapullia.
Paista pullat paistinpannulla kypsiksi.


Currykastike:

2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
3 dl täysmaitoa
n. 1 dl smetanaa
1-2 tl currya
1/2 tl paprikajauhetta
ripaus chiliä

Laita voi sulamaan kattilaan ja lisää vehnäjauhot joukkoon.
Sekoittele jonkin aika, mutta älä anna seoksen ruskistua.
Lisää joukkoon vesi ja vatkaa kastiketta hyvin, ettei siihen jää paakkuja.
Lisää joukkoon maito sekä smetana.
Mausta kastike ja lisää koristeeksi halutessasi persiljaa.

Minä keittelen riisiä tämän ruoan kaveriksi sekä tarjoan lisukkeena raikasta vihersalaattia.



 Onni on pienissä hetkissä.

-Tupu-

Kommentit