Piimäsämpylät

 


Iloa ja valoa päivääsi.
Täällä kurkistettiin heti aamusta ulos ikkunasta.
Miltä näyttää?
Onko sitä lunta tuprutellut luvattuun malliin.
Säätiedotteissa on luvattu nyt kahden päivän aikana jopa 30 senttiä lunta tänne eteläänkin.  
No, katsellaan kuunnellaan mitä päivä ja huominenkin tuo tullessaan. 
Talvista myrskyä Pekka Poutakin juuri aamutv:ssä uumoili ja nyt juuri kuulemma tänne Tampereen päälle on tulemassa.
No, taasen on yksi syy miksi minä tykkään tästä työstäni. Minun ei tarvitse aamuisin pakosti nokkaani tuonne ulos laittaa ja aamupäivätkin vielä olen pienten kanssa sisällä isompien ja Ukkosen ollessa ulkona.
Pienten nukkuessa pienet päikkärit minä kerkiän valmistella ruoan sekä salaatit päivän ruokailuumme.


Nämä sämpylät eivät nyt ole ulkonäöllisesti niitä maailman kauniinpia, mutta suosittelen silti kokeilemaan.
Maku ja pehmeys vievät kyllä mennessään.

Minulla oli jääkaapissa kaksi litraa piimää, jotka olivat menossa vanhaksi. 
Luin täältä netistä, että piimä säilyy jopa neljä viikkoa tuoreena jos vain ei aukaise tölkkiä.
No, minun tölkkini menee kyllä tätä menoa alta aikayksikön eikä tälläisiä huolia ole.
Siispä vaan leipomaan heti kun nämä sämpylät on syöty ja uskon, että se tapahtuu pian.



5 dl piimää
1 pss kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl ruususuolaa
3 dl kaurahiutaleita
50 g sulatettua voita
n.8 dl vehnäjauhoja



Kuumenna piimä kädenlämpöiseksi.
lisää sokeri, suola ja hiutaleet sekä jauhot pikkuhiljaa besi kerrallaan taikinan joukkoon.
Jätä taikin kuitenkin löysäksi vaikka alkaakin pikkuisen jo irtoamaan taikinakulhon reunoilta.
Näin saat sämpylöistäsi ihanan kuohkeita ja messeviä.

Anna taikinan kohota liinan alla kaksinkertaiseksi ja leivo siitä sitten jauhotetuin käsin saman kokoisia sämpylöitä..
Laita ne uunipellille leivipaperin päälle ja anna taasen kohota vähintään sen aikaa, että uuni naksahtaa 225 asteeseen. Itse viilsin sämpylän päälle viillon, se ei todellakaan olepakollista, vaan voit tehdä sämpylät myös tuttuun tapaan.
Sivele sämpylät piimällä ja laita uuniin noin 15 minuutiksi.

Nää on niin pehmeitä ja hyviä suosittelen tekemään, niin takuulla teet toistekin.


Joskus ainoa tapa 
itsensä löytämiseen 
on eksyminen.

-Tupu-

Kommentit