Se parempi kaurapataleipä

 


Herätessäni tänä aamuna, hymyilen.
Kaksikymmentä neljä upouutta tuntia on edessä.
Lupaan elää ne täysin jokaisessa hetkessä.
Teethän näin sinäkin?

Eilen sain tyttäreni Porista kotiin, siispä valmistin iltapalaksi kebabpiirakkaa jo toiseen otteeseen vähään aikaan.
Eilen kävin myös kaupassa kolmannen kerran joululimppujen valmistusta varten...
Nyt puuttui tuorehiiva 😂
Olen käyttänyt kuivahiivaa leipomisissani niin paljon, etten millään muista ostaa tuorehiivaa.
Mumskulle puhuin soittaessamme tästä joululimppujen valmistuksestani, kun aina vain puuttuu jotain aineksia. Auttaisikohan tähän se, että katsoisi ohjeesta mitä siihen tulee eikä vain muistelisi joka vuotisen limpun tekemistä summamutikassa.
No, Mumsku tokaisi heti, että limpuista täytyy nyt tulla erityisen hyviä, kun valmistus on näin takkuista.



Lystikkään litisevää päivää teille kaikille.
Ulkona tosiaan vihmoo vettä vähän joka suunnasta, mutta oikeastaan sehän on hyvä pitää lasten kanssa välillä sisä päivä, kun tätä touhua on niin paljon.

Meillä kun on kolmen sortin joulu"kalenterita" tarjolla sun muuta kummallista.
Meillä on tosiaan suuren suosion lapsilta saanut satuhieronta joulukalenteri eli luen lapsille satua ja piirtelen sekä hieron samalla heidän selkäänsä, seuraava kalenterimme on satu joulunkivistä, jota luemme aina päivä kerrallaan ja viimmeisenä mutta ei suinkaan vähäisempänä seinällämme roikkuu kesto joulukalenteri joulupukki jonka taskuita tulee jos jonkin moisia tavaroita tai rusinoista kekseihin.
Eilen taskusta tuli pikkupojillemme omat pikku-autot.



1 pss kuivahiivaa
n. 3 tl ruususuolaa
5 dl kaurajuahoja
3 dl vehnajauhoja
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
(tai 5 dl vehnäjauhoja)
2 dl kauraleseitä
6 dl vettä



Sekoita kuivien aineiden joukkoon vesi.
Kun taikina on tasaista peitä kelmulla.
Anna taikinan kohota kulhossa 12-16 tuntia ennen leipomista.

Laita tyhjä pata uuniin jalaita lämpö päälle 225 asteeseen.
Muotoile taikinasta leipä ja anna kohota vielä sen aikaa kun uuni saa tuon lämpönsä.

Nosta leipä pataan ja sumuta leivän pinta vedellä ennen padan kannen pistämistä padan päälle.
Paista leipää 40 minuuttia ja ota sitten padan kansi pois päältä ja sumuta leipä uudestaan ja sirota hieman sormisuolaa leivän pintaan.
Jatka leivän paistamista noin 15 minuutin verran. 



Lausu vain sellaisia sanoja, 
jotka vahvistavat sielua.

-Tupu-

Kommentit