Viilistä ruokalistaan



Hurmaavan ihanaa huomenta teille kaikille.
Tällä kertaa aamu aloitetaan hoidokeiden kanssa itse tehdyllä viilillä ja marja myslillä. 
Ai, että on kyllä hyvää.


Eilen aamupäivästä minun teki niin mieli lähteä uimahalliin pyörällä,
mutta sää oli niin minua vastaan.
Iltapäivällä sitte aurinko jo paistoi täydeltä taivaalta.

Siispä iltapäivän vietin tyttäreni sekä hänen poikaystävänsä kanssa Pispalassa kiertelemässä ja katselemassa paikkoja.
Aivan ihanaa, onneksi nuo nuoret huolii minut välillä mukaansa ja saan nauttia heidän ihanasta seurastaa sekä upeista maisemista.
Illalla jalat löi hieman setsuuria kaiken sen kiipeilyn ja kävelyn jälkeen, mutta mieli oli taivaissa. Tänään oltiin sitten jo aivan freessinä ottamassa lapsia vastaan, kun sai yön nukkua ja illalla vielä saunottiin ennen nukkumaan menoa.




Siispä vielä kerran upeaa ihanaa uutta viikkoa ja syyslomaa teille, jotka sitä vietätte. 
Täällä tyttärellä tosiaan loma viikko päällänsä ja me Ukkosen kanssa olemme työn touhussa.
Mutta onneksi tämä työ on niin palkitsevaa ja mukavaa, että työkin tuntuu aivan lomalta.



Mitä enemmän nautit elämästäsi, 
sitä enemmän löydät siitä
nauttimisen arvoisia asioita.

-Tupu-

Kommentit

  1. Nam kuinka herkullisen näköistä!!!

    https://suninidea.blogspot.com/2020/10/idea-uus.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)