Samettimunakas ja järkevä keto-ruokavalio kirja


Pirtsakkaa päivää teille kaikille. 

Täällä se on aloitettu jo ennen aamu kuutta, niinkuin useimmin arkipäivisin.

Tänään saan myös tyttäreni Porista kotiin.
Ai, että kuinka onkaan taas ollut ikävä tyttöä.



Bongasin tuolta Otavan sivustoilta, että Elviira Krebber on tehnyt uuden ihanan keto-ruokavaliosta kertovan kirjan. Kysyin itselleni näytepainosta ja sain kuin sainkin kirjan itselleni.
Monesta ihanasta reseptistä valitsin teille tarjoiltavaksi samettimunakkaan. 
Reseptissä kerrotaan, että tämä sopii erityisesti lapsille ja hänkin on tällä reseptillä tehnyt munakasta jo yhden vanhalle pojallee ja edelleen samettimunaksa tekee kauppansa.
Tämä reseptihän sopii minulle kuin nakutettu. 
Vaikka nyt koe-maistoin ja -paistoin ensimmäisen munakkaani minulle sekä tyttärelleni iltapalaksi.



Munakkaan ainekset ovat tuttuakin tutummat

3 luomumunaa
3 rkl luomukuohukermaa
ripaus ruususuola
1 tl voita paistamiseen



Erottele keltuaiset ja valkuaiset. 

Laita valkuaiset ja kerma paistinpannulle, jossa on nokare voita.
Kuumenna seosta varovasti koko ajan reippaasti pohjaa myöten sekoittaen. Yritä pitää rakenne samettisen kastikkeisena. 
Kun seos on kuin paksua kastiketta, ota paistinpannu pois liedeltä. Lisää keltuainen ja sekoita tasaiseksi. Mausta halutessasi suolalla 

Itse lisäsin ripauksen myös mustapippuria.
Ja seuraavalla kerralla lisään vielä yhden munan noin isolle pannulle. Tuli hieman ohut munakas ja oli siksi hieman hankala puolitettava sekä ehjänä saaminen lautaselle oli siksi hieman hankalaa. Mutta selvisin kuin selvisinkin tästäkin tilanteesta. 

Meillä nautittiin tämä herkku munakas kana-mangosalaatin kanssa, mutta siitä sitten toisella kertaa lisää.



Onnellisuus ei ole jotain valmiiksi tehtyä. 
Se seuraa omasta toiminnastasi.

Dalai Lama

-Tupu-
















Pitsiä ja koulutusta


Kaunista ja hyvää mieltä teille kaikille.
Nauttikaa uudesta päivästä ja ottakaa ilo irti elämästä.
Eilen oli sitten se päivä, jolloin annoin ja sain suullisen arvioinnin koulutuksestani. En voi olla kuin onnellinen, palaute oli positiivistä ja lopuksi opettaja vielä sanoi, että rautainen kokemus ja ammattitaito näkyvät hoidossani. Samoin puheeksi tuli kotini puhtaus, siitä olin ihmeissäni, koska pidän kodin siisteyttä niin itsestään selvänä asiana. olen sitten perhepäivähoitaja tai en.

No, eiköhän tämä riitä tuosta koulutuksesta.
Viimme yönä valvoessani mietin ja katselinkin taasen uusia koulutus mahdollisuuksia.
Kyllä tämä pahasti näyttää siltä, että aloitan jo tällä viikolla uuden koulutuksen tai ainakin hakemisen koulutukseen.
En kai mä vaan ole hieman höppänä 😵



Tämän ihanan siivousliinan mallin silmukka määräksi laitoin 67 silmukkaa.  
Lankana oli bamboo-lankaa, mutta huomioikaa näitä bamboo-lankoja on eri vahvuisia.
Minun lankani on Lankamaailman Blend Bamboo-lanka ja puikot numero kolme.



Onnellinen on se, jolla on aikaa elää.

-Tupu-

Pitsisiä unelmia

 


Taasen yksi ihana viikonloppu on takana.
Siihen kuului ystäviä, sadonkorjuujuhlaa, pyöräretkeä, jumppailua Kike Elomaan ohjeistuksella sekä paljon kutomista ja siivousliinojen tekoa.
Siispä mitä enään voi viikonlopulta toivoa 😍 



Nyt kuitenkin uutta siivousliinaa teille olkaatte niin hyvät.
Olen niin innoissani vieläkin tästä oivalluksestani tehdä siivousliinoista pitsisiä ja helposti kuivuvia ohuita ja kauniita.

Tämän liinan trategiset mitat ovat 20 cm *20 cm
silmukoita oli 64
3 numeron puikoilla



Mutta nyt tähän uutteen kauniiseen päivään ja illan koitoksiini.
Se on sitten näytön arviointia luvassa ja sitten onkin koulutuksen taputeltu valmiiksi ja uusia tuulia päin. 
Mitähän ihanaa sitä onkaan tarjolla seuraavaksi, jännityksellä odotan tulevaa 😎

Nyt arkeen ja lihakastikkeen pariin... 
Huomisiin.



Jos et voi lentää, niin juokse. Jos et voi juosta, niin kävele. Jos et voi kävellä, niin ryömi. Mutta mitä ikinä teetkin, niin sinun täytyy jatkaa eteenpäin menemistä.
Martin Luther King

-Tupu-

Kasvissosekeittoa sekä viikon ruokalistaa tarjolle


Upean ihanaa päivää teille kaikille.
Tässä on heräilty mahtavaan sunnuntai-aamuun ja funteerataan mitä sitä syöttäisi tuolle nuorisolle tänään.
Olen miettinyt tässä pääni puhki, että lähdenkö kauppaan vaiko en. Vain otanko pakastimesta jotain sulamaan ja valmistan siitä päivän sapuskat.

No, päätin nyt hypätä pyöräni selkään ja polkasta kaupalle. Sinne nyt joudun kuitenkin tänään vielä lähtemään, niin eiköhän hoideta asia heti pois päiväjärjestyksestä.





Viimme perjantaina valmistin kasvissosekeittoa meidän poppoolle.
Syksyn satoa lautasella, voi kuinka herkullista.


n.5 dl vettä
1 tl suolaa
250 g porkkanaa
1 iso sipuli
500 g kesäkurpitsaa
2 dl ruokakermaa
1/2 tl mustapippuri rouhetta



Mittaa kattilaan vesi ja lisää suola. Laita porkkanaviipaleet ja sipulit kattilaan kiehumaan. Paloittele joukkoon myös kesäkurpitsa. Kun kasvikset ovat kypsiä soseuta sauvasekoittimella.
Lisää ruokakerma. Kuumenna kiehuvaksi. Mausta pienellä ripauksella mustapippuria. Lusikoi keittoannoksen pinnalle raikasta raejuustoa.




Hyvin harvat elävät tänään- useimmat
valmistautuvat elämään huomenna.

-Tupu-

 

Sadonkorjuujuhlat

 


Woi kuinka kaunis tämä syksy voikaan oikein olla.
Tänään aamusella otin pyörän alleni ja lähdin Niemenrantaan Lielahteen.
Tämä on siis Länsi-Tampereella tässä pyöräily matkan päässä kotoani.
Lielahti Setlementti järjesti ihanan sadonkorjuujuhlan,
Suuri kiitos tästä aivan ihanasta tapahtumasta. 



 
Entisen hoidokkini äiti laittoi minulle viestiä tapahtumasta. 
Ja mikä ihaninta tapasimmekin juhlissa ja kerkisimme pari sanaa vaihtaakin, vaikka hän oli töissä järjestäjänä/toiminnan valvojana tapahtumalle.



Laitoinkin lapsilleni sekä Mumskulle viestiä, kuinka juuri tälläiset syysjuhlat ovat niin mun juttuni.
Onneksi lähdin vaikka aamulla jo huomasin, että korvaani hieman vihloo ja päätä särkee.
Minullahan ei yleensä päätä särje enkä ota mitään lääkkeitä, kuin aivan hätä tapauksessa.
Toivotaan nyt, että tämä menee ohi nopeasti ja ilman mitään tohtorilla käyntejä sekä lääkeitä syömättä.

Nautitaan näistä syksyn lämpimistä päivistä ja otetaan niistä kaikki ilo irti 💛



Onnellisuus ei ole jotain valmiiksi tehtyä.
Se seuraa omasta toiminnastasi. 
Dalai lama

-Tupu-

Mangotuorepuuro


Pirteää uutta päivää teille.
Aamut ovat niin pimeitä ja illatkin alkavat pikkuhiljaa tummua. 
Tänään on luvassa lyhtyjen siivous ja puunaus projekti. 
Sitten saa alkaa polttelemaan tuikkuja sekä kynttilöitä myös ulkona.

Kyllä tämä syksy on niin ihanaa aikaa, kun ilmat tummenee kynttilät tuovat ihania valopilkahduksia meidän elämään.



Eilen töiden loputtua oli iltani todella työn täyteinen. 
Istuttelin yrttejä sisällä ruukkuihin ja silppusin myös vielä noita takapihan antimia pakastimeen. 

Sitten mietintä-myssyä päähän mitä huomenna eli tänään söisimme?
No, lopulta illalla keksin juuri ennen saunan laittoa. 
Se on kesäkurpitsa-porkkanakeitto mikä sieltä sitten irtosi. 
Hitsi, kaikki jääkaapin perukan kasviksetkin on tosiaankin käytetty vai onko?
No, sen näette seuraavissa postauksissa 😯



Tätä herkullista ja ihanan pehmeää mangoista tuorepuuroa söisi vaikka kuinka ja paljon. 

Resepti on helppo.

3 dl mangososetta
3 dl kreikkalaistajogurttia
3 dl kaurahiutaleita


Sekoita kaikki ainekset hyvin sekaisin ja laita kannelliseen lasikulhoon jääkaappiin tekeytymään yön yli.
Tarjoile tuorepuuro raikkaiden marjojen kanssa.



Jokainen, joka on pidellyt kädessään meren silottamaa kiveä, tietää että jatkuvalla hyväilyllä on ihmeitä tekevä voima.

-Tommy Tabermann-

-Tupu-


Kuohkean herkullista suklaa-rahkavaahtoa


Pirteyttä päivääsi 💛
Tänään on viikkoni viimmeinen näyttö luvassa. Näen mentorini puistossa kummallakin siis hoitolapset mukana ja juttelemme siinä lasten leikkiessä koulutukseni tehtävistä.
Sitten on enään näytönpurku ensi maanantaina ja minun kouluni on sitten valmis. 
Olen jo katsellut uusia koulutuksia pääni menoksi.

Eilen tuli käytyä vaate ostoksilla. Löysin aivan ihanat housut itselleni ja pipon. Nyt ei enään puutu kuin uusi reppu ja se merinovillainen alusasu. Sitten on syksyn ja talven rientoihin varustukset taasen kunnossa 😊
 


Tämä hekullinen ja ihanan kuohkea suklaa-rahkavaahto valmistuu tuota pikaa.
Syödä tämän voi hetinmiten tai laittaa vaikka kaukun täytteeksi tai kuorrutteeksi. Yhtä hyvin vaahdon voisi koristella suklaarouheella tai herkullisesti raikkailla marjoilla ja jälkkäristä saisi näin juhlavankin tarjottavan.

2 1/2 dl sukalakermaa
1 prk jogurttirahkaa

Vatkaa suklaakerma vaahdoksi ja lisää vaahdon joukkoon jogurttirahka varovasti sekaan ja tsädäm, ihana vaauhto on valmista nautittavaksi.



"Aloita jokainen päivä positiivisin ajatuksin ja kiitollisin sydämin." 
- Roy T. Bennett

-Tupu-

Lihapullat stroganoff-kastikkeessa


Taasen ollaan herätty syksyiseen kauniiseen päivään.
Tänään olisi tarkoiotukseni käydä ostamassa itselleni uuden merinovillaisenalusasun sekä kunnon softshell-ulkoiluhousut. Mutta täytyy nyt katsoa pääseekö tästä ostoksille, kun aloin katsomaan netistä tuota firmaa niin paikka olikin netin mukaan loppuunmyyty ja porkitettu koko pulju täältä meidän alueeltamme.
No, jos en nyt näistä tarjouksista pääse nauttimaan lähden viikonloppuna kaupoille etsimään itselleni hyvät ulkoiluvaatteet syksyn ja talven viimoihin muista urheiluliikkeistä hoita tällä aluella kyllä piisaa.



Tämä ruoka taisi päästä niin lasten kuin perheenkin suosioon. 
Kermaisen kastikkeen kruunaa lihapullat sekä suolakurkku kuutiot. Itse hakkasin sulakurkun niin pieneksi kuin vain sain, etteivät nirsoimmatkaat vaan sitä huomanneet.
Ja kyllä kannatti kaikki söivät lautasensa mukisematta tyhjiksi.


Lihapullat:

400 g naudanjauhelihaa
1 tl kurkumaa
1/2 tl korianteria
1 sipuli
1 tl ruususuolaa
1/2 dl korppujauhoja/voileipäkeksiä muruina
1 kananmuna
n. 2 dl kreikkalaistajogurttia

Sekoita kaikki ainekset ja anna jauhelihamurekkeen makustua hetken aikaa.
Pyöräytä sitten kostutetuin käsin tasaisen kokoisia pyöryköitä ja paista ne pannulla.Laita lihapullat lautaselle odottamaan kastiketta.


Strokanoff-kastike:

1/2 dl vehnäjauhoja
1 pieni sipuli
n. 4 dl vettä
1 dl valmista tomaattipastakastiketta
2 dl kermaa
1 suolakurkku
n. 1/2 tl mustapippurirouhetta

Ruskista jauhot ja sipuli pannulla. Lisää vesi, kerma sekä tomaattikastike. Anna kastikkeen kiehahtaa ja keittyä hieman kokoon. Mausta kastike ja lisää suolakurkkusilppu kastikkeen joukkoon. Lisää sitten lihapullat kastikkeeseen ja anna kastikkeen olla lämpimällä liedellä. Mutta varo ettet keitä enään kastiketta tai lihapullat hajoavat kastikkeen sekaan.

Tarjoile lihapullakastike pastan tai perunoiden ja raikkaan salaatin kanssa.



Ole kiitollinen tästä hetkestä, 
Sillä tämä hetki on sinun elämäsi.

-TUPU_

Pirtsakkaa pitsiliinaa pukkaa




Tänään on touhua ja tohinaa riittänyt aivan riittämiin. 
Olen lähetellyt jo kolme sähköpostia ja lisäksi kommunikoinut mentorini kanssa. 
Eiliset näytöt menivät todella hyvin ja olen itseeni ja hoitolapsiini enemän kuin tyytyväinen.
Tänään tulee tutustumaan myös tulevat hoidokkimme. Toinen eli isosisko onkin jo meillä hoidossa ollut pari vuotta ja nyt tulee sitten pikkuvelikin samaan hoitoon 😊





Tämä ohje kuva on kopioitu suoraan pinterestistä.






Nyt tulee tälläisiä hieman hempeempiä värejä siivousliinaan. Näillä liinoilla ei tosiaan voi mitään liesiä pyhjetä, mutta vaikka pölyliinaksi jos ei muuta. 
Olen niin onnellinen, tämä hieman haastavaksi toteamani mallikin alkoi lopulta pelittämään ja tuntui jopa miellyttävältä tehdä.
Mutta kolme kertaa jouduin aloittamaan tämän liinan alusta, kun katsoin mallia huolimattomasti ja tein ohjeen väärin.
Nyt kuitenkin suunnitteilla on jo seuraava pitsistä liinaa kudottavaksi.





Hyvät unet tuovat kirkkaan mielen.
Kirkas mieli voi pelastaa päivän.
Ja yksi päivä voi muuttaa koko elämän.

-Tupu-

Raejuustopaistos


Heissuli vei, rakkaat lukijani. 
Tämä viikko alkaa niin jännän äärellä. Eli nyt minulla sitten alkoi näyttöviikko ja mentorini sekä opettajani tulee heti tänään eli maanantaina kyläilemään ja tutkimaan mitä oppeja sitä päähän on jäänyt. Varhaiskasvatussuunnitelma ja turvallisuus- sekä omavalvonta-suunnitelma ovat nyt tapetilla.

Meillä oli viimme viikko hieman hiljaista hoitolapsi saralla ja vieläkin kolme lasta puuttuu vahvuudesta. No, yksi on kyllä ihan lomalla tämän päivän. 



Jääkaapista löytyi eilen pikapuoliin päiväyksensä kohtaavaa raejuustoa ja minä, joka rakastan raejuustopaistosta en voinut muuta kuin alkaa hommiin eli tuotteet kulhoon ja sekoitus. 

Tämä on niin helppo ohje ja mikä parasta tämän päälle käy niin maketa kuin suolaisetkin päällyset. Hillo tai marjat jopa kermavaahtokin käyvät hyvin makeasta päällisestä. Suolaiseksi laittaisin itse karkarapusalaattia tai lohi savustettuna tai graavi- sekä kylmäsavukin olisivat aivan unelmaa tämän ruoan kanssa. Tätähän voisi tarjota vaikka vähän hienommillekin vieraille.

Teen tätä herkkua usein, koska tämä on niin älyttömän herkullista. Nautin tätä aivan tälläisenään, nytkin annokseni syötyäni olen käynyt napsimassa lusikallisen silloin toisen tällöin jäähtymässä olevasta uunivuoasta. Pahaa pelkään, ettei tätä paistosta löydy meidän kaapista enään illantullen.


200 g raejuustoa

2 kananmunaa

2 dl kreikkalaistajogurttia

pikku pikku ripaus sormisuolaa

2 rkl juustoraastetta


Sekoita kaikki ainekset ja kaada uunivuokaan. Ripottele halutessasi pinnalle vielä juustoraastetta.
Paista uunissa 175 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.



Jos etsit ihmistä, joka voi muuttaa elämäsi, katso peiliin. 

Löydät hänet sieltä.

-Tupu-



Uunimakkaraa hasselbackan perunoilla sekä viikon ruokalistaa

 


 Hei, täällä vieteään ihanaa viikonloppua.

Kerrankin minulla ei ole mitään, siis ei niin mitään menoja tai tekemisiä koko viikonlopulle. Tässä kirjoittelen ja vain olen, sekä nautin tästä elämästä 💕 

No, nuoriso saa ruokansa ja tällä kertaa ruoaksi tulee uunimakkaraa sekä hasselbackanperunoita hieman eri fiiliksellä mitä yleensä, mutta herkkua siis taasen luvassa.



Uunimakkara

makkaraa

tomaattia

juustoa 

punasipulia


Tee makkaraan viiltoja ja laita viiltoihin haluamiasi juttuja. Minulla nyt oli tomaattia, juustoa sekä punasipulia.


Hasselbackanperunat


10 kpl keitettyjä perunoita

n.1 dl voileipäkeksejä murskattuna

n. 1 dl juustoraastetta

1 tl mustapippurirouhetta

ripaus sormisuolaa



 Laita uunimakkarat sekä perunat uunivuokaan.

Viillä perunoihin viiltoja ja ripottele päälle mausteet sekä juustoraateen sekä "korppujauhot".

Lisää uunivuokaan myös kirsikkatomaatteja joihin viillät puukolla rastit pintaan. 

Ripottele vielä koko vuoan päälle 1-2 rkl aurajuustoa ja laita vuoka uuniin 200 asteeseen noin 20-30 minuutiksi. 

Sitten vain nauttimaan herkullisesta ruoasta hyvässä seurassa. Minulla seura oli tyttäreni sekä hänen poikaystävänsä 💓




Elä Rohkeasti omaa elämääsi.
Se on se sun juttu 💖

-Tupu-

Pitsisiä unelmia

 


Kaikkea kaunista teidän päiväänne.

Olen tässä touhuillut kaikkea muka tärkeää ja saanut kulumaan pari kolme tuntia aamustani aivan turhan päiväiseen hääräämiseen  😊 

No, onneksi on viikonloppu ja saa ottaa aivan löysästi. Tämä viikonloppu on eriskummallinen en lähde näin lauantai-aamun tuttuun tapaani kauppaan. Nyt on jääkaappi ja pakastinkin niin pullollaan, ettei kaupasta tarvitse varmaan viikkoon muuta kuin maitoa.

No, mukavaahan se on, kun saa kerrankin vain olla ja löffäillä. 

Mä sitten nautin tälläisestä 💝  Kunhan teen nuorisolle ruoan, niin kaikki on mukavasti, nyt sitten miettimään mitä sitä tekisin näille ihanuuksille 😂



Se on kuulkaa taasen siivouliinaa tarjolla eli käsityöunelmiani teille tänne tarjoilen.Toivottavasti tykkäätte, nyt kyllä lupaan vaihtaa pitsimallia ja laittaa seuraavan mallin taasen tänne ohjeineen päivineen. 

Siitä seuraavasta mallista voinkin kertoa teille, jo näin ennakkoon. Täällä tuli purettua ja kudottua mallia monesti, että perjantai-ilta meni kyllä joutuisasti välillä kutoen ja hetken päästä purkaen...

Mutta tästä tosiaan sitten seuraavan kerran lisää.

Siihen asti...


Elämä on iloa 💜

-Tupu-

Pekoni-kaalipaistos


Hyvän oloa teille jokaiselle.

Täällä ollaan taasen herätty uuteen syksyiseen aamuun. Pikkuisen teki tiukkaa tuo nouseminen tänään, mutta onhan nyt perjantai ja huomenna saa loikoa ja pötköttää hieman pidenpään sängyssä jos sille päälle sattuu.




Tätä ruokaa olen odottanut, kuin kuuta nousevaa. Olen sen laittanut ruokalistallekin niin monen monta kertaa, mutta aina tulee jotain etten ole tätä saanut tehtyä. No, tänäänkin mietin pitkään teenkö tämän herkun, koska aamulla tuli viestejä hoidokeiden vanhemmilta, että puolet lapsista puuttuu vahvuudestamme tämän ja ainakin huomisen. Jääkaapissa vielä edellispäivänkin ruokia kuleksimassa. No, tein kaalipaistosta vain pienen määrän ja syödään nyt sitten eileistä sekä tätä lasten kanssa. Katsotaan sitten huomenna teenkö ruokia ollenkaan vaan paistellaanko vanhoja.

Kaali on niin mun lempparia kaikissa eri muodoissaan. Mutta tämä makean siirappinen ja smetanaisen mehevä paistos kruunataan vielä kidneypavuilla. Voi, tätä ei voita mikään ja tätä voisi syödä vaikka kuinka paljon.


140 g pekonia

1 sipuli

1/2 kaalia

2 dl keitettyä riisiä

2 dl kidneypapuja

1 rkl siirappia

1 tl valkosipulirouhetta

1/2 tl ruususuolaa

1/2 tl rouhittua mustapippuria


Paista kuumalla pannulla pekoni ja sipuli kypsäksi. Lisää joukkoon kaali silppu. Paistele ja kääntele ruokaa pannulla noin 5 minuuttia. Lisää sitten joukkoon riisi sekä siirappi ja mausteet. Paistele vielä jonkin aikaa. Muista, että kaali mehevöittyy ja paranee vain mitä kauemmin sitä paistelee. Kunhan et pidä lieteä liian isolla, ettei kaali pala karrelle.

Tarjoile ruoan kanssa smetanaa ja puolukkahilloa.



Olet arvokas ja ainutlaatuinen.
-Tupu-

Muikkupihvit aurajuustokastikkeella


 

Täydellistä päivää 💖

Kävin eilen Prismassa ja siellähän oli asiakasomistajapäivät. Tuli ostettua 2000 palan palapeli ja siihen kuuluva matto, johon saa palapelin rullattua pois päivän touhujen tieltä. Näyttelin hoidokeille palapelia ja mattoa. Lapset olivat niin menossa mukana. 

Jee, nyt meillä on pitkäksi aikaa tekemistä 😂 huusi yksi lapsi. 

No, tänään on myrskyä luvassa, aletaanko lapset palapelin tekoon?



Taas se tuli eli oikein kunnon paistetun muikun himo. Ai että kuinka rakastan niin paistettuja silakoita kuin muikkujakin. Siispä ruokalistaan muutos ja paistettuja muikkuja perunamuusinkanssa lautaselle. Lapsille tosin annoin kalapuikkoja, toki sai halukkaat maistella muikkujakin.



Paneroidut muikut


n.400 g nuikku fileitä

1 dl ruisjauhoja

1/2 dl voileipäkeksi muruja

1 rkl tilliä

1/2 tl ruususuolaa

1 tl sitruunapippuria


Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja paneroi muikkufileet jauhoseoksella. Paista muikut pannulla voissa.




Aurajuustokastike


2 dl kreikkalaista jogurttia

n. 100 g aurajuustoa

ripaus ruokosokeria

ripaus valkopippuria

1 rkl tilliä 


Sekoita kaikki kastike ainekset sekaisin ja anna makustua jääkaapissa  mielellään tunnin verran.



Unelmoi isosti 💜

-Tupu-