Pizza

 


Hyvää mieltä ja kaunista oloa sinulle.

Tänään en ole kerennyt paljon kirjoitella teille tätä aamun juttuani, koska pikkuinen tyttö on halunnut olla sylissä ja on riisuttu päälly paitaa, että päästiin ihailemaan Peppi Pitkätossu mekkoa 💞

Mulla on hieman hakusessa, että mitäs meillä tänään oikein syödään, koska eilen meni jo kaikki kukkakaali-parsakaalikeitto parempiin suihin. No, pizzaa on vielä hieman jäljellä ja makaronilaatikkoakin pienille, mutta vieläkään ei ruoat riitä kaikille... No, olen ajatellut joko pinaattikeittoa tai Tampereella kuin ollaan niin perinteisesti mustaamakkaraa, vaikka voishan sitä tehdä pienen carbonarankin. On tää vaikeeta tänään 😉



Viikonlopun tekeleitä teille maistattelen vielä tämän postauksen verran. Sunnuntaina aamu kymmeneltä oli pizza jo uunia vaille valmiiksi tehtynä. Hyvä minä 😌

Meidän perheelle tuttuun tapaan pizzassa oli kinkkua, metwurstia sekä herkkusieni suikaleita ja tietysti juustoa sekä oreganoa ja valkosipulimurskaa. Pohjan olen alkanut ostamaan kaupasta tuoreena ja pakettiin kuuluu se maukas tomaattikastike pizzan pohjalle. Näin pääsen itse helpommalla. Pikkuisen kaulitsen valmistaikinaa, niin että taikinasta tulee koko pellin kokoinen ja näin saan pohjasta myös hieman ohuemman. Meillä kun ei tykätä paksuista pizza pohjista. 

Kyllä oli taas pitkästa aikaa niin hyvää  😋



KOTONA 💓

-Tupu-

Kommentit