Savulohifrittata



Olen tässä tapaillut ystäviäni ja nauttinut kirjaimellisesti kesälomasta.
Tänäänkin olisi tarkoitus lähteä Tampereen keskustaan kahvilaan jutustelemaan ja syömään ystävän kanssa.
On tullut katseltua niin monta sarjaa teeveestä ja luettua sekä kuunneltua kirjoja.
Lomaan on kuulunut myös löhöilyä ja reissuja sekä kävelemistä metsissä.
Nyt voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että olen viettänyt ihanan ja rentouttavan kesäloman.




Tätä ruokaa olen ollut tekemässä koko kesälomani ajan.
Hassua että viimmeisiä päiviä kesälomastani viedään ja nyt vasta saan aikaiseksi tätä valmistaa.
Laittelin ruoasta kuvia pojalleni, joka on muuten juuri kesälomareissussa Oulussa sekä Mumskulle.
Mumsku innostui kuvasta niin, että lupasi valmistaa kyseistä ruokaa heti huomenissa.

Tämä ruoka on siitä ihana valmistettava, että voi surutta hyödyntää edellis päivien tähteet ja paistaa ne frittatan joukkossa uudeksi ateriaksi.




5 keitettyä perunaa
1 kevätsipulivarsineen 
1 rkl öljyä
1 rkl kapsrista
300 g savulohta
8 kananmunaa
vakaa 1 tl ruususuolaa
1 tl sitruunapippuria
1 dl tilliä
juustoa

Leikkaa keitetyt perunat paksuhkoiksi viipaliksi ja paista sipulirenkaiden kanssa valurautapannulla.
Murenna päälle lohipalat isoina kimpaleina.
Laita tässä kohtaa liesi pois päältä.
Lisää kaprikset sekä tilli.
Riko munien rakenne ja mausta munseos.
Kaada munaseos pannulle ja ripottele hiukan juustoraastetta pinnalle. 
Anna munakkaan paistua lieden jälkilämmöllä minuutin pari.
Laita sitten uuniin 200asteeseen noin 10 minuutiksi tai kunnes munakas on saanut kauniin värin pintaansa.



Onnellinen on kotona kaikkialla.
-Tupu-

Kommentit