Kesän paras paistettu lohi ja uudetperunat




Aivan ihanaa sunnuntaita teille.
Olen tänään jo ennen sängystä ylös pääsyäni 
 saanut niin ihania uutisia, että voisin hyppiä kattoon ja huutaa riemusta.
Joskus vain kaikki elämän palaset loksahtelevat pikku hiljaa kuin itsestään kohdalleen.
Nyt innolla odotan mitä kaikkea tämä ihanaa päivä vielä tuo tullessaan.

Olen nyt jotenkin niin sanomattoman onnellinen, etten oikein saa kirjoitettuakaan mitään järkevää teille.
Siispä mennään suoraan ruoka-ohjeeseen ja jätetään höpinät seuraavaan kertaan.




Oletteko koskaan ostaneet Saimaan tuoretta lohifilettä?
Minä olen tykästynyt näihin pieniin lohifileisiin niin, että niitä löytyy aina pakastimestani.
Näistä on niin nopea valmistaa ruokaa aina kun siltä tuntuu ja tänään tosiaan tuntuu.
(Tämä ei ole maksettu mainos.)

Otin aamulla sulamaan kaksi lohifilettä ja maustoin ne kalan sulattua n. 1 tl sormisuolalla ja 
1 tl sitruunapippuria sekä tuoreen tillin oksilla.
Annoin makustua noin tunnin jääkaapissa ennen paistamista.
Paista kalat pannulla ensin nahkapuolelta noin kolme tai neljä minuuttia, kalan koosta riippuen käännä ja jatka paistamista vielä parin minuutin verran.


Siivutin keitetyt uudetperunat ja 1 kevätsipulin varsineen.
Paistoin peruna/sipuliseoksen paistinpannulla ja lisää joukkoon 2 rkl tuorejuustoa (minulla makuna sipuli-paprika).
Mausta potut 1 tl paprikajauhetta sekä ripauksella sormisuolaa.



Tänään on onnellisten ajatusten päivä.
-Tupu-


Kommentit