Hölskytys kurkut



Tänään olen auttamatta myöhässä kaiken suhteen.
(Olette varmaan jo huomanneetkin, kun joka aamuista blogi päivitystä ei ole kuulunut eikä näkynyt.)
Tämä ei kuulu tapoihini, joten olen tästä hieman hämmentynyt.
Ukkonen oli tänään lasten kanssa ulkona, kun minä tein paperihommia sisällä.
(Pyrin saamaan kaikki työasiat tehtyä työ-ajallani, koska päivät muutenkin ovat niin pitkiä.)
Nyt on hommat taasen palakkarissa ja kelan sekä hoitolasten maksut kirjattu siististi listoille yms..
Kahden hoitoperheen vanhemman kanssa on soiteltu ja saatu asiat toimimaan.
Nyt lapset nukkuu päiväuniaan ja osa leikkii hiljaa tuossa vieressäni.
Tänään koitin ensimmäistä kertaa nukuttaa pienintä tyttölastamme tuolla kaikkien muiden hoidokeiden kanssa samassa huoneessa. 
Onnistui siis aivan yli odotusten tämä homma 😄
Samalla jätimme matkasängyn pois käytöstä ja tyttö saa nukkua patjalla nukkumishuoneen lattialla, niin kuin nämä toisetkin hoitolapset tekevät.
Maanantaina kun aloittaa pieni poika meillä hoidon ja hän perii tämän matkasängyn ja minun makkarini nukkumis käyttöönsä.
Näin pienet pääsevät omassa rauhassa harjoittelemaan vieraassa paikassa nukkumista eivätkä herättele muita nukkujia.




Tässä vielä kuvia kävelylenkiltä ystäväni kanssa viikon alku puolelta.
Vaikka kuvat onkin aivan tästä kotinurkiltani en voi muuta sanoa, 
kuin että on kaunista seutua ja paljon on katsottavaa ja ihmeteltävää.




3 rkl etikkaa
2 rkl sokeria
1 tl ruususuolaa
3-4 avomaankurkkua
tilliä 

Siivuta kurkut liemeen ja laita ne kannelliseen rasiaan.
Ravistele kurkkuja ja anna makustua muutama tunti jääkaapissa ennen herkuttelua.




Kaikki todella suuret ajatukset 
oivalletaan kävellessä.
-Friedrich Nietzche-

Tupu

Kommentit