Tomaattinen linssi-riisikeitto



Huomenia, onkohan minusta tulossa aamuyön virkku?
Olen kyllä aina tiennyt, että rakastan aamuja ja olen oikea aamuvirkku, mutta että alan heräilemään nykyään aina neljän ja viiden välillä aamuisin.
Siis tämä nyt ainakin on selvä merkki, että alan tulla vanhaksi 😆
Olen aina ihmetellyt kuinka jotkut ihmiset pystyvät heräämään ennen kuutta joka ikinen päivä, mutta nyt se on todistettu kyllä voi.
Tässä aamuvirkkuudessa on se hyvä puoli, että saan aamuisin ruoat tehtyä ja viikosta jää nyt illat omaa-aikaa.
Eilenkin katselimme tyttärien kanssa elluja ja löffäiltiin sohvalla.
Syötiin valkosipulipatonkeja ja löffäiltiin sohvalla.
Ihanaa jouto-aikaa.




Tällä viikolla tuli tehtyä tämmöinen keittoruoka, joka sai kyllä hurjan suosion niin lapsilta kuin tyttäreltäkin.
Tytär veteli kolme/neljä lautasta päivän aikana tätä keittoa.
Siis ensin aamupäivällä ennen töihin lähtöään ja taasen illalla töistä tullessaan lisää.
Ihanaa kun löytyy näitä ohejeita tälläisiin herkku keittoihin 😋


2 porkkanaa
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
500 g tomaattimurskaa
6 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 dl punaisia linssejä
1 dl kermaa
2 dl keitettyä riisiä tai 1 dl raakaa riisiä
1 tl mustapippuri rouhetta
1 tl ruususuolaa
1/2 tl chilirouhetta




Kuori ja silppua sipulit.
Kuullota niitä pannulla porkkananappien kanssa öljy tilkassa.
Lisää kattilaan tomaattimurska ja vesi sekä mausteet ja kasvisliemikuutio.
Kun keitto  kiehahtaa lisää joukkoon riisi ja linssit. 
Anna keiton poreilla noin vartin verran kunnes linssit ja riisit on kypsiä.
(Jos käytät kypsijä riisejä voit laittaa ne keiton joukkoon tässä vaiheessa.
Sekoittele keittoa välillä ettei linssit sekä riisi takerru kattilan pohjaan.
Lisää joukkoon kerma ja soseuta keitto halutessasi sauvasekoittimella.




Kauniita ajatuksia teille.
-Tupu-

Kommentit

  1. Täällä toinen aamuvirkku:)) Vaikka olisi vapaata tai lomaa niin aikaisin tulee herättyä..Toisaalta sitten iltaisin höyhensaaret kutsuu herkästi, eikä unta tarvitse kovinkaan odotella:) Keitto näyttää ja kuulostaa hyvältä, linssikeittoja ei olekkaan tullut paljoa syötyä. Pitäisi opetella enemmän linssejä kyllä syömään:) Mukavaa päivää🥰🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista ihanaa päivää sinullekin ja kiitos taasen kun kommentoit blogiini.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)