Kaurakeksit



Huh, sainhan minä tämän päiväisen ruoan vihdoin tehtyä.
Tämän päiväinen ruoka vei hieman enemmän aikaa.
Siihen vaikutti osaltaan sipuli, joka laittoi kyynelvirran norumaan silmistäni.
Ei olekkaan pitkiin aikoihin eteen sattunut noin kirpakkaa sipulia.
Oli pakko välillä pestä kädet ja pyyhkiä silmät sekä puuhailla jotain muuta, että pystyin näkemään mitään.
Vieläkin silmät sikkarassa kirjoittelen teille tätä postausta valmiiksi.
Rankkaa tämä ruoan teko 😅




Sitten minun täytyy vielä saada nauraa teille eilistä linssikeiton postaustani.
Sitä ihanan rentoa ja seesteistä aamua, josta kerroin teille.
Joka muuttui aiva mahdottomaksi hässäkäksi.
Aamupäivä tosiaan oli ihanaa seesteistä aikaa aivan kuin tyyntä myrskyn edellä.
Valmistelin näitä keksejä valmiiksi kolminkertaisella ohjeella, että joka'ikiselle hoidokille ja heidän vanhemmilleen varmasti riittää keksejä.
Siinä valmistellessani keksejä pellille ja laittaessani toisia aina uuniin huomasin, etten millään kerkeä ulos lasten kanssa. Siispä Ukkonen meni osan lasten kanssa ulos touhuamaan ja minä jäin tuttuun tapaan sisälle osan kanssa.
No, sitten tuli vielä äkkinäinen viesti Pirkanmaan yksityisiltä perhepäivähoitajilta. Minulta oli jäänyt hoitamatta eräs tärkeä kiireinen asia.
 Iikk...Onneksi kollegani lupasi hoitaa asian.
Seuraavaksi oli se valtakunnallinen Varda koulutus kuunneltavana samalla kuunnellessani koulutusta muistin myös vartin esitelmän muille kollegoille koulutuksessani.
Tämä pitää olla valmiina ensi tiistaiksi, siispä iltapäivä meni sutjakasti jotakin runkoa asian vierestä kyhäellen ja ystävälleni viestitellen.
Tämä onkin sitten viimmeinen koulutus päiväni tätä koulutusta.
Hupsista, kuinka nopeasti tuo koulutusten teoria onkaan mennyt ohitse.

Siispä työtä ja tohinaa riitti iltamyöhään asti...
Uskallanko enään ikinä puhua teille kiireettömästä päivästä 😣



Tässä nämä meidän hoidokkien kanssa tekemämme kaurakeksit.
Tällä kertaa tein gluteenittomia keksejä eli vehnäjauhojen tilalla on gluteenitonta kaurajauhoa.
Tämä on kyllä niin suosittu ja herkullienen jo minun omien lasten aikana ollut nopea ohje.
Nämä keksit maistuu vieläkin yhtä herkullisille, kuin silloin joskus ensimmäisellä leivonta kerralla.




75 g voita
1 1/2 dl luomu ruokosokeria
2 dl kaurahiutaleita
1 rkl kaurajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna




Sulata voi ja sekoita kaikki ainekset hyvin sekaisin.
Laita pellille leivinpaperinpäälle n. 2 tl verran taikinaa. 
Muista jättää kunnolla väli taikina kasojen väliin, koska keksit leviävät uunissa kypsyessään.
Paista uunissa 175 asteessa noin 8 minuuttia.




Tuvassa tuoksuu rakkaus.
-Tupu-


Kommentit

  1. Huh kiirettä on pidellyt. Tiiätkö. Mun on tehnyt mieli kaurakeksejä jo varmaan viikon! 😁 näitä on luultavasti viikonlopun aikana tehtävä nyt sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka mukavaa kuulla, että resepti tuli aivan ajallaa.
      Mukavia keksihetkiä teidän perheelle. Mukavaa alkavaa viikonloppua ja paljon onnen hetkiä.

      Poista
  2. ..uskon !,että tuvassa tuoksuu juuri ,tuo rakkaus!!
    Perus jutut parhaita!nuo edelliset väriläiskät pirtsakat;=)
    kiirus on ollut Sinulla:)
    Oikein ihanaa Äitienpäivää,Sinulle suuren äidin -sydämmen kantaja;)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Liisa, ihanaa viikonloppua ja äitienpäivää sinulle.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ihanaa kuultavaa ja pian koko koti tuoksuu niin ihanalle.
      Mukavaa äitienpäivää sinulle.

      Poista
  4. Kaurakeksi ja vain 1 rkl kaurajauhoa ?????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis sinulle siis olin kirjoittanut 2 dl vehnäjauhoja ja siinä pitäisi lukea kaurahiutaleita.
      Sattuu väliin näitä lapsuksia.Mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)