Tossua toisen eteen

Tupun tupa


Tarmokasta tiistai päivää.
Aivan ihana keväinen sää vaalii nyt meitä auringonpaisteineen.
Tänään näyttää päivääni kuuluvan kauppareissua ja leivän leipomista.
Mutta nyt ajattelin ottaa osan hoidokeista mukaani ja lähteä kävellen kohti leikkikenttää ja käydä siinä samalla siellä kaupassa. 
(Puistoilu jäi kyllä vähiin, kun pihalla tuuli niin, että silmät vuosivat vettä vaikka minullakin oli aurinkolaist silmillä.)
Näin aamupäivisin on niin mukavaa kun pääsee pidemmälle tästä omasta kotipihasta.
Nykyään on aivan pakko käydä aamuisin kaupassa, että saa jauhelihaa ja broilerisuikaleita ostettua, kun iltasella hyllyt ammottavat tyhjyyttään.
Aikas mahdotonta tämä hamstraus nykyään, ihan kuin kaupasta loppuisi ruoka.

Illan etäopiskeluni muuttui askarteluksi lasten kanssa, mutta sen siirrän ihan suosiolla huomiselle päivälle.
Tänään kun tulee myös pieni poika tutustumaan isänsä kanssa hoitoomme olivat 
jo eilenkin tutustumassa ja huomenna alkaisi hoito sitten oikein toden teolla.




Eilen näin ystäväni kanssa ja vietimme tuttuun tapaan treffit pihalla.
Mikäs tuolla ulkona on laittaessa tossua toisen eteen...
Kaikkialla on kaunista ja orastavaa kevään tuntua.
Varsinkin nuo jäiset rannat ovat aivan valtavan upean näköisiä luomuksia.




Hyvä lenkki tästä tulikin hieman yli kuusi kilometriä tuli taivallettua aivan huomaamattamme.




Polku on tässä kaiken aikaa, aivan jalkojesi alla.
-Tupu-

Kommentit

  1. Upeat kuvat ja niin ihana tuo paiste♥ Ystävätär juuri harmitteli kun on päivä töissä ettei ole viimeiseen pariin viikkoon saannut oikein mitään kaupasta ostettua kun työpäivän jälkeen menee..kalliit fileet on vain jäljellä ja niitäkään ei viitsisi ihan joka päivä syödä, onhan tämä elo mennyt ihan kahoksi! Leppoisaa maaliskuun viimeistä päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde ja toden totta minulla super ihana ammatti, kun pääsen näin päiväseltäänkin kauppaan tarvittaessa. Muuten olisinkin ihan hukassa mistä tehdä lapsille ruokaa. Tulisi niin kalliiksi ostella kalliita fileitä meidän poppoollemme.

      Poista
  2. Meidän pikkukaupungissa ei onneksi ole lähdetty mukaan tuohon hysteeriseen hamstraukseen. Kaikkea tarvittavaa löytyy kaupasta. mitä nyt tavalliset makaronit on edelleenkin loppu, mutta onneksi paljon korvaavia tuotteita löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne, voi kumpa täälläkin olisi niin, mutta täällä tuntuu ihmiset olevan niin hysteerisiä varsinkin ruoan suhteen aivan kuin se loppuisi kokonaan. Vaikka kaupassakin kuulutetaan, ettei ruoka lopu sitä tulee kokoajan lisää.
      Ihanaa kuun viimeistä päivää.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)