Helppoheikin vuokaleipä




Astianpesukone sekä pyykinpesukone myllää viimmeisiään ja minä leipaisin lapsille päiväunien jälkeen välipalalle uunituoretta vuokaleipää.
Isommat lapset lähtivät tovi sitten kerhoon ja pienet nukkuvat tosiaan päiväuniaan. 
Olen tässä hissunkissun, ettei lapset herää ja katselen toisella silmällä ruokaohjelmaa teeveestä ja kirjoitan teille tätä postausta.
Hetken päästä käyn laittamassa pyykit kuivumaan, mutta tiskit saa odottaa siihen kun lapset herää. Kolistelen muuten vahingossa lapset hereille.
Siis, täällä sitä nyt ollaan, kuin huopatossutehtaassa.
No, onneksi nämä meidän muksut tai siis meidän hoitolapset eipät ihan pienistä äänistä hätkähdä hereille 😊




5 dl hieman kättä lämpimämpää vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl ruususuolaa
1 rkl siirappia
1 1/2 dl kauraleseitä
1 dl kaurajauhoja

Sekoita ainekset ja laita taikinakulhon päälle leivinliina. Anna seoksen muhia noin vartin verran, kunnes taikina kuplii.
Lisää sitten joukkoon 




n. 2 dl perunamuusia
6-7 dl vehnäjauhoja

Sekoita loput ainekset  ja vaivaa noin 5 minuuttia taikinaa.
Kaada taikina leipävuokaan ja anna kohota vielä vartti ennen uuniin laitto.
Paista uunissa 250 asteessa noin 35-45 minuuttia.
Muista kääriä lämmin leipä vielä ainakin vartiksi leivinliinan sisään kypsymään.
Älä siis leikkaa uunituoretta leipää heti tai se menee aivan littanaksi.




Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille.



Kommentit

  1. Ihanaa lukea siun arjesta ❤️ kiitos.
    Puuttuuko ohjeesta jokin kohotusaine? Hiiva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Salima, kiitos sinulle. Tosiaan hiiva puuttui koko reseptistä.
      Kiitos vielä kerran.

      Poista
    2. No ei puuttunut, se on tuossa ihan ensimmäisenä. Kiitos ohjeesta, menee kokeiluun kohta.

      Poista
    3. Niin lisäsin sen heti Saliman kirjoitettua viestin. Nyt siis ohjeessa lukee hiivakin.
      Toivottavasti tykkäsit leivästä :)
      Ihanaaloppuviikkoa sinulle.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)