Oma tekoinen sinappi



Oma tekoinen sinappi on yksi joulujeni hitti tuote yli kahden kymmenen vuoden takaa.
Tästä on tullut jopa sellainen herkku, jota jotkut sukulaiseni ja ystäväni odottavat ja ovat jopa pyytäneet, jos olen sen jonain vuonna lahja paketista pois jättänyt. 
Vaikka näitä ruoka lahjoja en itse lahjoina pidäkkään.
Minulla on ollut aina semmoinen tapa, että lahjoja saa vain omat lapseni. 
Heillekin jotain pientä.
Sitten näitä ruoka-lahjoja tulee tehtyä niin hoidokeiden vanhemille ja sukulaisille sekä ystäville
eli läheiset ja tärkeät ihmiset. 

Tänä vuonna lähti hoidokeiden vanhemmille lasten omatekemät hienot joulukortit sekä wilhelmiinakeksit.




Tässä tulinen sinappi-ohjeeni teille 💝

Tupun tulinen sinappi

1 dl sinappijauhetta
vajaa 1 dl sokeria
2 dl kermaa
1 dl täysmaitoa
1/2 rkl perunajauhoja
2 kananmunaa
1-2 dl etikkalientä esim. suolakurkuista  
tai 1 dl etikkaa




MIttaa ainekset (paitsi etikkaliemi) kattilaan.
Kiehauta seos niin, että juuri ja juuri kiehataa. 
Sekoita koko ajan todella huolella, ettei pala pohjaan.
Nosta sinappi kylmään veteen jäähtymään ja lisää siihen sitten etikka liemi, hyvin sekoittaen.

Kommentit

  1. Voi nam, sinä se osaat tehdä kaikkea:) Kyllähän sen joulupöydän ja kinkun kruunaa herkkusinappi! Ihanaa joulun aikaa sinne ❤️🎅🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Päde. Samoin myös sinulle ja perheellesi rauhaisaa ja ihanaa joulun aikaa toivottelen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)