maanantai 28. lokakuuta 2019

Focaccia aĺa Italia



Ihanaa arkea meille jokaiselle ja mahtavaa viikkoa 🍁🍂

Jaksaa jaksaa, 
mulle on nyt nää aamut kaikista hankalempia.
 Yön nukkumisen jälkeen oon ihan jumissa, ennen kuin saan tuon selän vetreämmäksi.
Siis ei saisi nukkua ollenkaan, vaan kävellä koko ajan yölläkin😂
Mutta tästäkin selvitään voittajina ja jo tunnin päästä voisi jo laittaa vaikka tanssiksi.




Sunnuntaina tuli leivottua focacciaa. 
Tämä on aina niin herkullista ja mehevää leipää.
Mutta enhän minä tätä herkkua pelkästään perheellemme tehnyt, vaan tätä sain syömään veljeni perheineen sekä Mumskun. Eskarilainen veljen tyttöni ihastui tähän leipään oikein todenteolla.
Mutta onhan tämä oikein makuja räjäyttävää ilotulittelua suussa.
Valkosipulin ja oliiviöljyn liitto saa suun pakostakin napsaamaan 😋




3 1/2 dl vettä
1/2 pkt hiivaa
1 1/2 tl ruususuolaa
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
n. 7 dl vehnäjauhoja

Pinnalle:
1/2 dl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta persiljaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria

Päälle:
1 pieni punasipuli
2 tl sormisuolaa




Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, oliiviöljy ja suola sekä hunaja.
Sekoita nämä kaikki ainekset keskenään ja lisää joukkoon pikkuhiljaa vehnäjauhoja.
Sekoita taikinaa ainakin viisi minuuttia ennen kuin laitat taikinan leivinliinan alle kohoamaan puoleksi tunniksi.
Tässä kohtaa leikkaa persilja ja murskaa valkosipulit öljyn sekaan ja mausta öljy.

Kaada taikina uunivuokaan (23 cm/33 cm), jossa on leivinpaperi pohjalla.
Kaada tilkka oliiviöljyä leivinpaperille ennen taikinan laittoa vuokaan.
No, sitten taikina on vuoassa ja jauhoisin käsin taputtele taikinan tasaiseksi 
leivinpaperin päälle.

Paina sormin reikiä taikinaan ja kaada sitten öljyseos  leivän pinnalle.
(Voit halutessasi levittää öljyä pullasudilla.)
Kaiken kruunaa enään punasipuli sekä sormisuola.
Sitten vain uuniin 250 asteeseen noin 12 minuutiksi.

Tavataan taas.

8 kommenttia:

  1. vesi tuli kielelle:))
    herkullista ,aivan varmasti.
    minä ruukaan kanss``tehä,herkkuleipää
    ..kokeilenkin sinun ohjeella.Kiitos!!
    Hyvää alkavaa viikkoa!!

    VastaaPoista
  2. Voi nam kun näyttää hyvältä! Kiitos ohjeesta tuo on otettava ylös ja joku viikonloppu kokeiltava:) Kyllä vaan muutenkin huomaa että aamuisin on jo paljon kylmempi eikä aina tekisi mieli edes lämpöisen peiton alta nousta, että sitä on paljon kohmeisempi kuin lämpöisinä kesäaamuina:) Leppoisaa lokakuun loppua ja ihanaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde, hyväähän tämmöinen herkkuleipä tosiaan on. Täytyy itsekin ottaa uusiksi pikinmiten.

      Poista
  3. Nam!! Ei olekaan Focacciaa tullut leivottua aikoihin. Kiitos vinkistä! Tämähän sopii vaikka pikkujoulupöytään, vaikkei tällä taida mitään tekemistä joulun kanssa ollakaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne, tämä leipähän sopii niin jouluun kun juhannukseenkin. Ainakin minun juhlapöydän kruunaa usein tämä leipä.

      Poista

Kiitos kun kommentoit :)