Ruisvuokaleipä



Kuorin jo eilen soppaperunat ja niin on taasen heti aamusella on keitelty puuron lisäksi perunoita.
Siskonmakkarat soppaan ja kasvisliemikuutio, teelusikallinen ruususuolaa sekä pakaste keittojuurekset kattilaan.
Niin on siskonmakkarakeitto taas kerran valmista.
Keitoksen kanssa on ihanaa tarjota myös uunituoretta rukiilla ryyditettyä vuokaleipää.

Kaikista paras on kun, minä olin jo suunnitellut mitä leipoisin aamusella, mutta enkös jättänyt tuorehiivan vahingossa kauppan hyllylle, niinpä leipomukseni menivät hieman uusiksi.
Toki olisin voinut vaihtaa tuorehiivan kuivahiivaan, mutta nyt halusin kokeilla sitten ihan jotain muuta.




Viimmeksi laitoin teille tuon "yhden yön juttuni", mutta nyt tulee pika versio vuokaleivästä eli onko tämä nyt sitten syrjähyppy vai mikä tämän nimeksi tulisi 😂
Tätä en kyllä uskalla ja kehtaa otsikoksi laittaa tai saan vielä blogilleni aikamoisen maineen, kun on yhden yön juttuja, kevytkenkäisiä naisia ym. ihmeellisiä otsakkeita ollut tässä pienen ajan sisällä.





5 dl  yli käden lämpöistä vettä
1 pss kuivahiivaa
2 dl leseitä
1 1/2 dl ruisjauhoja
5 -6 dl vehnäjauhoja
2 rkl siirappia
2 tl ruususuolaa

Sekoita kaikki ainekset ja vaivaa taikinaa neljä/viisi minuuttia.
Kaada löysä taikina leipävuokaan ja anna kohota sen aikaa kuin uuni kerkiää napsahtaa 250 asteen kohdalla.
Laita sitten vuoka uuniin ja anna sen kypsyä noin 25 minuuttia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)