Broilerikeittoa



Kukkuu ittelles...
Taasen on uusi viikko alkanut ja siihen ollaan pirteänä herätty.

Minun täytyy nyt kertoa teille surukseni, että joudun laittamaan Touhutenava-blogini arkistoon ja kirjoitella vain tätä Tupun tupaa.
Tässäkin blogissa voi kirjoitukset myöskin välillä kestää pitempäänkin. Olen näet nyt kuukauden kouluttanut taasen itseäni tällä perhepäivähoitajan alalla.
Läksyjä alkaa olemaan siihen malliin, että eilen taas niitä tehdessäni meinasin lamaantua niiden määrästä.
Mutta yön yli nukuttuani ja asiaa kelattuani päässäni, tehtävän anti aukesi minulle ja tänään lasten päiväuni aikaan ajattelin kirjoitella yön annin koneelle.

Nyt ymmärrän hyvin sanonnan, että nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin 💤




Eilinen oli tuota läksyjen määrää ja siihen turhautumistani lukuunottamatta aivan huippu päivä.
Poikani tuli tyttöystävänsä kanssa kyläilemään samoin Mumsku sekä veljeni ja hänen parempi puoliskonsa.
Oli kyllä todella ihanaa turista kuulumisia ja nauttia toistemme seurasta.

Sitten kävimme Lankamaailmassa ja tiedätte jo varmaan kuinka siinä taasen pääsi käymään...
Siis mukaani tarrautui peräti kolme uutta pirtsakkan väristä bamboo-lankakerää ja taasen on uusia tiskirättejä tulossa teidän nähtäviksenne.




Onpas nämä Atrian uudet naturellit isot broilerin filesuikaleet omialtaisia juuri broilerikeittoon.
Niistä saa ihania täkyjä keiton sekaan.
Minulle on aivan tullut tavaksi valmistaa melkein ruoka kuin ruoka puolitiehen valmiiksi edellisenä iltana.
Niinpä siis nytkin...Vaikka tämä ruoka ei muutenkaan kamalasti aikaa vie niin onhan se mukavaa aamulla ottaa jääkaapista ihanasti makustunut ja nuudelia sekä korianteria vaille valmiin keiton liedelle ja lämmittää vain sen verran, että saa murentaa nuudelit sekaan sekä silputa korianteri joukkoon.
Sitten vain ruoka ääntä kohti.




1 sipuli
2 porkkanaa
330 g broilerin fileesuikaleita
1-2 dl wok-vihanneksia
12 dl vettä
2 kanaliemikuutiota
1/2 pkt koskenlaskia sulatejuustoa (voimakas)
1 tl currya
1 tl sitruunapippuria
1 pkt (80g) nuudelia
3 oksaa korianteria




Paista pannulla kypsäksi broilerisuikaleet sekä sipuli ja porkkana palat.
Lisää vesi joukkoon ja mausta liemi.
Lisää joukkoon sulatejuuston palat sekä pakaste wok-vihannekset.
Anna keiton kiehahtaa.

Tässä kohtaa voi siis joko lisätä hetken kuluttua joukkoon nuudelin ja korianteri silpun tai antaa keiton jäähtyä ja laittaa sen odottamaan jääkaappiin seuraavan päivän ruoka-aikaa ja murustaa vasta silloin nuudeli ja korianteri joukkoon.


Tämä ruoan teko on niin mukava, kun ei tarvitse kiireellä väsätä ruokia valmiiksi.
Tai mikä sen mukavampaa, kun ottaa puolivalmis ruoka jääkaapista ja lämmittää keitos valmiiksi kiireisen työpäivän tai harrastusten jälkeen. 
Voit laittaa keiton jääkaapista suoraan liedelle ja laittaa liesi päälle pikku lämmölle murentaa nuudelit sun muut joukkoon ja käydä itse nopean suihkun keiton lämmitessä liedellä.
Mutta tässä täytyy tosiaankin muistaa ettei laita liettä täysille vaan ykköselle tai kakkoselle. Tai muuten suihkusta tullessaan kokee ikävän yllätyksen, kun vastassa on pohajaan palanut kärynnyt soppa.


Canneloniit



Viikko on vierähtänyt taas loppuunsa.
Eilen minulla oli vielä koulutuspäivä ja perjantai-ilta meni suunnitellen kotiväelle ruokaa tai oikeastaan suunnittelin tätä ruokaa jo viikolla.
Eli torstaina tein ruoaksi jauhelihakastiketta oikein kunnon satsin.
Sitten perjantai-iltana lisäsin vain jauhelihakastiin juustoraastetta desin tai kahden verran.
Sitten vain canneloonirulliin tuota kylmää kastiketta.
Kastia jäi vielä niin reilusti, että laitoin loput kastit canneloonirullien pinnalle.
Päälle vielä tomaattimurskaa tölkki sekä pari desiä täysmaitoa sekä besi tai pari juustoraastetta.
Nyt on upea herkku ruoka valmis.
Minä laitoin laatikon jääkaappiin ja uunin viereen opaslapun kuinka kauan sekä mille asteelle ruoan uuniin laittaa...

Siispä minä lähdin lauantaina aamuvarhain koululle ja jätin muut nukkumaan,
silti olin hyvillä mielin, että kotiväelle on ruokaa tarjolle.




Tänään sunnuntaina olen herännyt aamu viideltä.
Pesukone pyörii jo toista koneellista ja olen kuunnellut jo yhden lukion psykologian äänikirjan.
Ajattelin myös saada tänään valmiiksi yhden isomman koulutus tehtäväni.
Kauppalista alkaa olla kauppaa vaille valmiiksi kirjoitettu.

Tänään myös Mumsku sekä veljeni ja hänen kumppaninsa tulevat tänne meille kyläilemään.
Eiköhän tässä ole jo tarpeeksi toimintaa yhdelle sunnuntaipäivälle?
Joten meinaan myös nostaa koivet kattoon, ottaa rennosti ja katsella teeveestä lempi sarjojaani.
Toivottavasti löydän uuden upean käsityö ohjeen mitä alkaa tuossa rentoudessani vielä tekemään olisi päivä täydellinen 😍




Tällä kertaa ei siis ruoasta ole valmista ruokakuvaa, koska en itse ollut ruokailemassa ja tuosta jämästä mitä ruoasta jäi jäljelle ei siedettävää kuvaa enään saanut.


Keitetyt broileripullat appelsiini-currykastikeessa



Täällä sitä taasen ollaan sorvin ääressä.
Tämän päivän ruoka on uunia vaille valmista.
(Eli siis kirjoitan teille aina edellisen päivän ruastamme. Näin pääsen hieman kirjoittelemaan jo iltasella reseptiä tänne blogiini.)
Eilen oli kiireinen päivä Ukkonen oli tytön kanssa murtumapolilla kontrollissa.
Onneksi kaikki on hyvin ja murtuma on tervehtymässä.
Kipsi on enään kaksi viikkoa tytön kädessä ja sitten pääsee tyttökin saunomaan ja viettämään normaalia elämää.

Hoidokeiden lähdettyä ja työpäivän loputtua lähdin illaksi opiskelemaan koululle.
Tänään onneksi on vapaata ja huomenna saisi lähteä kaupungin koulutuksee...
Sitten taasen vapaa ja lauantaina tredun koulutuspäivä...
Huh huhmikä viikko.
 



400 g broilerinjauhelihaa
1 sipuli
1/2 dl leseitä
1/2 dl täysmaitoa
1 dl smetanaa
1 tl currya
1 tl ruususuolaa
1/2 tl chilirouhetta
1 tl savustettua paprikajauhetta

Silppua sipuli ja sekoita kaikki ainekset hyvin sekaisin keskenään. 
Laita jääkaappiin makustumaan ja antamaan rakennetta seokselle noin tunniksi tai miksi ei pitemmäksikin aikaa. Minun mureketaikinani sai tekeytyä jääkaapissa puoli päivää eli tei murekkeen valmiiksi jo aamutuimaan ja lähdimme lasten kanssa ulos sekä laitoin heidät päiväunille.
Päiväunien aikaan keittelin broileripullat kalmiiksi ja tein kastikkeen. Nyt lihapulla kasti jäähtyy liedellä ja laitan sen sitten jääkaappiin odottamaan huomista ja tarjoilua.
Keittelen kastikkeen kaveriksi huomisella riisiä ja teen herkullisen salaatin tarjolle. 
Eiköhän tällä saada niin meidän hoidokeiden kuin meidän isompienkin vatsat täytettyä.






1 l vettä
2 kanaliemikuutiota
2 tl currya
1 tl ruususuolaa

Keitä mauste-vesi kiehuvaksi ja lisää veteen kanamureketta sopivan kokoisina lihapullina.
Lihapullat nousevat pintaan ollessaan kypsiä. Ota ne varovasti lusikalla lautaselle.


1 dl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä

Paista jauhot pienessä öljy tilkassa.
Kun jauhot alkavat saada pienesti väriä kaada joukkoon lihapullien keitin vettä.
Sekoita hyvin vispilällä, niin kastikkeeseesi ei jää paakkuja.


11 dl appelsiinituoremehua
1 appelsiini
1 dl smetanaa

Sekoita smetana, appelsiinin palat sekä tuoremehu kastikkeen joukkoon.
Maista ja lisää vielä halutessasi mausteita kastikkeen joukkoon.
Herkuttele kastike riisin tai peruna/bataattimuusin kanssa.




Veikeää alkavaa keskiviikkoa meille kaikille.
Nautitaan syksyisestä pirteästä ilmasta ja toisistamme 💛

Ruisvuokaleipä



Kuorin jo eilen soppaperunat ja niin on taasen heti aamusella on keitelty puuron lisäksi perunoita.
Siskonmakkarat soppaan ja kasvisliemikuutio, teelusikallinen ruususuolaa sekä pakaste keittojuurekset kattilaan.
Niin on siskonmakkarakeitto taas kerran valmista.
Keitoksen kanssa on ihanaa tarjota myös uunituoretta rukiilla ryyditettyä vuokaleipää.

Kaikista paras on kun, minä olin jo suunnitellut mitä leipoisin aamusella, mutta enkös jättänyt tuorehiivan vahingossa kauppan hyllylle, niinpä leipomukseni menivät hieman uusiksi.
Toki olisin voinut vaihtaa tuorehiivan kuivahiivaan, mutta nyt halusin kokeilla sitten ihan jotain muuta.




Viimmeksi laitoin teille tuon "yhden yön juttuni", mutta nyt tulee pika versio vuokaleivästä eli onko tämä nyt sitten syrjähyppy vai mikä tämän nimeksi tulisi 😂
Tätä en kyllä uskalla ja kehtaa otsikoksi laittaa tai saan vielä blogilleni aikamoisen maineen, kun on yhden yön juttuja, kevytkenkäisiä naisia ym. ihmeellisiä otsakkeita ollut tässä pienen ajan sisällä.





5 dl  yli käden lämpöistä vettä
1 pss kuivahiivaa
2 dl leseitä
1 1/2 dl ruisjauhoja
5 -6 dl vehnäjauhoja
2 rkl siirappia
2 tl ruususuolaa

Sekoita kaikki ainekset ja vaivaa taikinaa neljä/viisi minuuttia.
Kaada löysä taikina leipävuokaan ja anna kohota sen aikaa kuin uuni kerkiää napsahtaa 250 asteen kohdalla.
Laita sitten vuoka uuniin ja anna sen kypsyä noin 25 minuuttia.




Couscousuunivuoka


Huomenta rakkaat ystävät...

Olen tässä ottanut hieman iisimmin tämän viimme viikonlopun.
Makoillut ja kuunnellyt äänikirjoja...
Juu, tämä on nyt minun uusin villitykseni...Äänikirjat.
Lauantain makailin vain sängyssä ja kuuntelin sekä tein ristikoita.
Sunnuntain taas kudoin, kudoin ja kudoin...katselin sarjoja sekä juttelin ystikseni kanssa ja KUDOIN.
Kaupassa kävin pika pikaa (lue: lankoja ostamassa sekä maitoa).
Siis tää viikonloppu on tosiaan nyt otettu niin löysästi, kun vain voi ottaa.

En edes lähtenyt lenkille ystäväni kanssa vaikka kuinka olisi mieli tehnyt.
Nyt mä näet haluan tän taudin kokonaan pois kuleksimasta.
Välillä on siis oikein hyviä päiviä ja seuraava päivä  ollaan taas niin yskä ja nuha fiiliksillä, että...

Täällä tuoksuu niin herkullinen omena.
Ystäväni toi pussillisen omppuja meille, kiitos 😍
Siispä tällä viikolla on ainakin tulossa omenapiirakkaa 😋




Sunnuntaina meillä syötiin hieman maustesta, mutta herkullista couscousvuokaa.
Lihana tässä ruoassa oli vamiisi maustettuja naudan filee lastuja (Atrian uutuus tuote).

Tämä ruoka on helppo valmistaa senkun laatelet ainekset vuokaan ja sekoitat.
Sitten vain uuniin muhimaan.




Siis tässä ainekset, jotka sekaisin ja uuniin 225 asteeseen 20 minuutiksi.
Näin simppeliä siis...

2 dl täysjyväcouscousia
3 dl vettä
1 rkl sitruunanmehua
1/2 tl  ruususuolaa
100 g lehtikaalia
n. 1 dl grillattuja pakaste kasviksia
300 g naudan filee lastuja
100 g kirsikkatomaattia
100 g salaattijuusto kuutioita


Kinkkukerrosleipää ja salaattia



Täällä sitä taas ollaan 👋
Eilen olimme lasten kanssa meidän lähi ostoskekskuksen leikkipaikassa jumppailemassa ja leikkimässä aamupäivän.
Iltapäivä menikin sitten omalla pihalla leikkiessä ja puuhaillessa.

Tällä kertaa pysyin jopa lujana, kun veimme kirjastoon kirjoja, ei tarttunut yhtään kirjaa mukaan pois lähtiessä. Tämä on jo saavutus ja minun pitäisi saada tästä hyvästä kyllä oikein maininta tai miksei vaikka mitallikin 😂




Tässä aivan todella ihana iltapala/välipala ehdotus.
Meillä tämä ei siis jätä ketään kylmäksi, vaan leivät hupenevat vadilta alta aika yksikön.
Tällä kertaa täytetyt kerrosleivät ja salaatti oli meidän iltapala herkkumme.

SALAATTI

2 avokadoa
nyrkillinen lehtisalaattia
ruukku jääsalaattia
2 tomaattia
1/2 kurkkua
1/2 paprikaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunan mehua
mustapippuri rouhetta ja sormisuolaa




Yhtä leipää varten tarvitset:

2 paahtoleipää
4 viipaletta juustoa
1 palvikinkku siivu
2 tomaatin siivua
Oivariinia tai muuta levitettä
Voita tai öljyä

1 kananmuna
1/4 tl ruususuolaa
1/4 rouhittua mustapippuria




Levitä levitettä leipien pinnalle ja laita puolet juustosta kunkin leivän päälle.
Laita kinkku sekä tomaatti siivut toisen leivän päälle ja aseta toinen leipä vielä toisen päälle niin, että kaikki täyte jää leipien väliin.
Riko syvälle lautaselle kananmuna ja mausta seos mustapippurilla sekä ripauksella suolaa. Sekoita seos hyvin ja kasta täytetty leipä munaseokseen.
( Yhdellä munalla kuorrutat juuri ja juuri kaksi täytettyä leipää.)
Laita paistinpannulle voinokareita ja anna niiden sulaa pannulle.
Laita voisulan joukkoon täytetty leipä ja anna paistua kauniin kullan keltaiseksi.
Käännä ja tee samoin toiselle puolelle.

Sitten vain herkuttelemaan ihanan lämpimillä kerrosleivillä.
Mutta muista olla varovainen kuuma tomaatti voi polttaa suussa ikävästi.




Täytteeksi näihin leipiin voi laittaa vaikka ja sun mitä...
Broileria, kalaa, salaattia tai vaikka avokadoja ja mozzarellaa.
Sinappia  tai miksei lapsille tehdessä ketsuppikin käy mausteeksi...
Erimakuiset tuorejuustotkin sopivat näihin leipiin todella hyvin.

Siis vain mielikuvitus on näissä rajana...
Kokeile ja innostu eri maku variaatioista 😋

Vanilja-viili



Täällä sitä taas ollaan...
Toista tee-kupillista juodaan ja olen muutenkin ollut todella pirtsakkana heti aamusta.
Läksyjä on jo tehty ja blogiin valokuvia lisäilty, vaikka kello ei vielä ole edes seitsemää.

Eilen oli tosiaan heti töiden jälkeen lähtö kouluun. Kuuntelemaan kasvatus- ja ohjausalan lait ja määräykset luentoa.
Hieman kuivakkaahan tuo lakiluento oli viimme kertaisen psygologian luennon jälkeen. 
Mutta pysyin kuin pysyinkin tunnit hereillä 😊




Illalla kotiin tullessani yhdeksän jälkeen sain vielä tehtyä toisiksi viimmeisen keittiöpyyhkeen valmiiksi.
Nyt alkaa langat loppumaan ja räteistä tulee iloisen kirjavia 🎉
Eli tässä rievussa ylä reunaan tuli jo pieni lila raita, mutta sehän on vain tuollainen kauneus "rantu".




Eilen tuli valmistettua piiitkästä piitkästä aikaa viiliä.
Tällä kertaa maustoin viilini vaniljasokerilla.
Me syömme viilimme hoidokeiden kanssa myslin, marjojen sekä hillojen kera.
Ihana lisä viiliin on siis syksyn omppusadosta tehty omenasose ja viinimarjat aivan sinänsä, namskis.


1 prk täysviiliä 
1 kulutusmaitoa
2 tl vaniljasokeria


Jaa viili kuppeihin ja kaada maito päälle sekä vaniljasokeri.
Sekoita vähän.
Peitä kulhot ja jätä kulhot huoneenlämpöön ainakin vuorokauden ajaksi.
Jäähdytä valmis viili jääkaapissa kylmäksi.

Tarjoile myslin, hilloje ja matjojen kanssa.

HUOM:
Viiliä ei kannata tehdä kesähelteellä ja ukonilman aikaan.


Mukavia herkkuhetkiä viilin kera... 



Omenapiirakkapuuro



Huomenia, oletteko ikinä laittaneet kaurapuuron joukkoon omenapiirakkaa?
Minä olen, nimittäin eilen aamulla tehdessäni aamupuuroa, ajattelin kokeilla miltä puuro maistuu kun sinne laittaa viipaleita omppupiirakkaa.
Hyväähän siitä tuli ja lapset söivät antaumuksella samoin me vanhemmatkin.




Eilen kävin lasten kanssa kirjastossa, minun piti vain viedä kirjoja ja lainata vain lapsille kirjoja.
Itse ajattelin nyt jättävänä lainailun väliin...
Onhan minulla roppakaupalla lukemista niin kirjaston kirjoja kuin opiskelunkin takia kertyneitä 😣
Mutta minkäs teet, kun kirjaston uutuus kirjojen hyllyssä loistaa silmiini aivan minulle tarkoitettu uutuus kirja.
Pakkohan se oli mukaan napata ja päästä heti lukemaan.
Olisiko teistä muka joku pystynyt jättää kirjan hyllyyn odottamaan parempia luku-aikoja 😲?




9 dl vettä
n. 4 dl kaurahiutaleita
3 viipaletta pehmeää omppupiirakkaa
2 dl täysmaitoa
1 tl ruususuolaa


Kiehauta vesi ja lisää joukkoon hiutaleet.
Tässä kohtaa voit laittaa lieden kokonaan pois päältä.
Lisää kylmä maito puuron joukkoon samoin murennettu omppupiirakka ja suola.
Sekoita puuroa hyvin pohjasta asti.
Anna puuron hautua noin tunnin ajan ennen tarjoilua.
Nauti sellaisenaan tai pienen voinokareen kanssa tai jos haluat oikein herkku herkku puuroa lisää joukkoon hieman kiisseliä.
Meillä tällä viikolla vadelmakiisseliä puuron kyytipoikana 😋





Päivällisellä meillä herkutellaan perunamuusilla ja Atrian uutuus kananakeilla.
Nyt on tarjolla siis nakkikastiketta sekä keitettyjä nakkeja kunkin oman makumieltymyksen mukaan.


-Siis tää on paras päivä ikinä-  (Herra Heinämäki)

Pinaatti-broileririsotto



Huomenia, herätty on taasen kukon laulun aikaan ja tuttuun maanantaiseen tapaani kuuntelen Jari Sarasvuon MojoMorning aamulähetystä, joka on siis kuunneltavissa aamu neljästä päivällä kahteentoista. 
Tällä kertaa jaksossa on puhe, miten voi tilata itselleen kirkaanpaa tulevaisuutta.

Lauantaina olin tosiaan koulussa ja sieltä iltapäivällä päästessäni kävimme poikani kanssa syömässä kaupungilla. 
Oli kyllä niin mukava rentoutus pitkän ja tukevan tieto pläjäyksen jälkeen.
Näimme jopa veljeni ja hänen tyttärensä kaupungilla sattumalta syömään mennessämme.
Näin pieni on Tamperekin ystäviä ja tuttuja näkee aivan sattuman kaupalla.




No, sunnuntain halusinkin viettää ihan omassa "hyvässä" seurassa tai siis perheen kanssa...
Löffäilin aivan ilman huonoa omaatuntoa tein puoli lehteä ristikoita ja luin yhden kirjan loppuun, Samoin sain yhden keittiöliinan tehtyä ja katselinteeveetä.
No, Ukkosen kanssa tuli käytä kaupassa ostelin jo maitoja siihen malliin, että seuraavan kerran kauppareissu odottaa minua keskiviikkona... Tiistaina siis mulla on taasen ilta koulua.

No, sunnuntaina tein myös maanantaina herkullisen risoton valmiiksi...
Tätä risottoa olen kerran jo kokeillut hyvällä menestyksellä viimme viikonloppuna. 
Atrian syysuutuuden sadonkorjuukanan kanssa.
Tuota sadonkorjuukanaa muuten suosittelen myös teille. 
Tää on muuten hyvää... Ja kun tätä jää ylitse niin tein silloinkin tämän risoton lopusta kanasta ja keittämästäni pinaattiriisistä. 
Harmi vain silloin minulta jäi kuvat ottamatta, mutta senpä takia otin ja tein tämän ruoan uudestaan ja koko perhe oli taasen yhtä tyytyväisiä, kuin viikko sittenkin.
Söimme siis tätä jo sunnuntai lounaaksi ja maanantaina herkutellaan vielä hoidokeiden kanssa lisää.



Tämä ruoka on helppo yksinkertainen ruoka, joka on niin maukasta, että voisit syödä tätä vaikka ja kuinka monta lautasta. 
Kyllä niin se vain on, minäkin vetelin tätä ruokaa eilen kaksi isoa lautasta.
Tähän ruokaan käytän Lidlin arborium riisisä, josta sain vinkin face-sivustoilta, jossa kyseltiin Lidlin herkullisimmat ostettavat tuotteet listaa.
Ja toden totta tämä riisi on päässyt minun keittiökaapin suosikki tuotteeksi. 
Siis tässä ohjeessa mennään Lidlin riisin ohje määrällä.





1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
300 g maustamatonta broilerisuikaletta
(3 1/2 dl riisiä
14 dl vettä
1 tl ruususuolaa
1 kanaliemikuutiota)
1 pss 170 g pinaatinlehtiä
1 rkl savustettua paprikajauhetta
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl ruususuolaa
1 tl currya

Paahda padassa sipulit ja broilerisuikaleet kypsiksi ja lisää joukkoon vesi.
Kaada kiehuvaan veteen riisi sekä mausteet.
Lisää joukkoon myös pinaatinlehdet sekä nämä loputkin mausteet. Sitten vain keität riisin kypsäksi kiehuvassa vedessä noin vartin verran.





Toivottavasti innostuit tästä, minä ainakin innostuin 💕
Ihanaa päivää teille ja mukavaa alkanutta uutta viikkoa...

Keittiöliinoja



Hips hei ystävät...
Täällä taasen näitä keittiöliinoja.
Mulla on täällä aikas moinen viikko ollut menossa.
Nyt siis kumpaisellakin tyttärellä tukea ja kipsiä, toisella jalassa ja toisella kädessä.
Onneksi sain tämän "jalkapuolenkin" kotiin perjantaiksi 💓
Edes käymään...




Mulla taas on nyt koulutusta oikein roppa kaupalla tiedossa.
Nytkin launatain olen koulunpenkillä yli seitsemän tuntia...

Toivon todella, että tämä nyt tuleva koulutuspäivä on hieman selkeämpi, kuin mitä nämä tähän astiset,  jotka on tullut tuutista ulos.




Mutta olen nyt suunnitellut jääkaappiin sun mitä ruokaa
tänne kotiin jääville.
On salaattia, pinaattikeittoa keitetyllä kananmunalla sekä juustoista savulohipastaa.
En kait mä jotenkin yli reagoi...
Olen sentään pois vain yhden koulutus päivän 😂
Mistäs sitä tietää, jos aivan innostun koulutuksesta ja jään sitten koko illaksi tai vaikka viikonlopuksi  opiskelemaan ja kotona joudutaan vaikka nälkä kuoleman partaalle sillä välin 😬
Siispä täällä äippä on enemmän kuin sata lasissa mukana hommassa 😲

Pitäkää nyt peukkuja tälle uudestaan koulun penkille palanneelle hysteeriselle äidille.



Käsitöitä



Täällä soi ovikello tasaiseen tahtiin ja lapsia tulee hoitoon.
Täällä katselen lasten kanssa lastenohjelmia teeveestä.
Valmistin juuri ennen ensimmäisten hoitolasten tuloa jauhelihakääretortun valmiiksi.
Nyt se (tai ne laitoin rullan puoliksi ja laitoin kahteen leipävuokaan) odottavat jääkaapissa ruoka-aikaa.




Tänään nuorimpi tyttäristäni menee lääkäriin näyttämään käsivarttaan, jonka loukkasi jo puolitoista viikkoa sitten.
Ranne ei vain ota tervehtyäkseen ja siinä on kova kohouma.
Koulun lääkäri pyysi käymään kuvaamassa ranteen. Tämä on niin mutkikasta, kun tyttö käy koulua eri paikkakunnalla kun missä asuu, niin koululääkäri ei voinut tehdä lähetettä vaan jouduin vielä tilaamaan  tänne toisen lääkäri ajan.
Minusta aikas hassua tämä toiminta...Mutta minkäs teet, näillä mennään.




Nyt tällä erää on tulossa enään kaksi uutta keittiö pyyhettä ja sitten on minulla kymmenkunta riepua valmiina eli nyt näitä riittää vaikka osa olisi samaan aikaan pesussa.



Paistettu muikkua



No, eilen alkoi sitten koulutus oikein toden teolla.
Eilen illalla koulutuksen loputtua olin aivan sekaisin asioista.
Mutta nyt yön nukuttuani ja näköjään nukkuessa funtsittuani tilannetta tulin siihen tulokseen, että jatkan koulutusta.
Eilen näet olin jo heittämässä pyyhkeen kehään ja lähteä lätkimään taka vasemmalle.
Tämä koulutus kun ei ole minulle mitenkään pakollinen.
Mutta asiaa tuumattuani oppihan ei koskaan ojaan kaada ja nykyajan työympäristö on paljon haastavampi ja kaikki keinot ja niksit siis ovat tervetulleita.

Siispä täällä jatketaan harjoituksia hyvillä mielin 😆



Meillä oli Ukkosen kanssa pari viikkoa sitten oikea muikku savotta 74 muikkua tuli perattua ja huuhdeltua sekä pakastettua.
Nyt siis saamme herkutella monen monta kertaa muikuilla. Tällä kertaa paneroin muikut jauhoilla ja paistoin voissa. Ai, mitä herkkua...

Nämä muikut on todella helppotekoisia, sen kun laittaa suljettavaan pussiin kuorrutus jauhot sekä mausteet. Sinne joukkoon kalafileet ja kunnon hölskytys ja kalat ovat valmiit voiselle pannulle paistettavaksi.

8-10 muikkua
1 dl ruisjauhoja
1 tl ruususuolaa
1 tl sitruunapippuria
2 tl tilliä




Perunamuusistakin voi tehdä kalalle sopivampaa tarjottavaa, joko lisäämällä muusin joukkoon tilliä tai raasta joukkoon pestyn sitruunan kuorta 1 tl ja 1 rkl sitruunanmehua kiloon perunoita kohden.





Vadelmainen tuorepuuro



Tänään meidän aamu alkoikin tuorepuurolla, jossa on marjoja sekä ihanaa vaniljaa...
Tämän puuro on nopea ja helppo valmistaa kunhan vain jaksaa odotella yön yli puurohiutaleiden turpoamista.
Puuro on niin pirteän väristäkin, että tästä ei voi muuta kuin tulla heti aamutuimaan niin pirteälle mielelle eli oikea piristysruiske puuro siis kyseessä.😄




Tänään on muutenkin aikas jännä päivä kyseessä.
 Nyt mulla alkaa sitten ihan virallisesti koulu ja joka viikkoiset opiskelut ovat todellista arkea.
Tänään siis kirjoitan virallisesti koulutuspapereihin vasta nimet, koska tietokoneet tai joku muu hässäkkä on päässyt jo pariin kolmeen kertaan kaatamaan meidän varatut sopimus ajat.
Toivottavasti tänään natsaa ja saadaan paperit kuntoon.


2 dl vadelmia
1 banaani
1 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
2 dl maustamatonta jogurttia
2 dl kaurahiutaleita


Sekoita kaikki muut ainekset paitsi kaurahiutaleet sauvasekoittimella sileäksi soseeksi.
Lisää joukkoon kaurahiutaleet ja sekoita kaikki hyvin sekaisin.
Sulje kulho ja laita se jääkaappiin turpoamaan yön yli.




Kanttarellipiirakka



Täällä sitä laulellaan,
 että syksyn tullen sieniä kasvaa karhunkankahalla, mörrimöykky se sateessa istuu kärpässienen alla...

Tää syksy on kyllä ihanaa aikaa, satoa tulee niin metsistä kuin puskista ja pensaistakin.
MInunkin yrtto ruukkuni on tehnyt upeasti satoa kesän aikana. Samoin salaatista olen koko kesän ollut omavarainen 😍
Minulla on nyt pakkasessakin marjoja, raparperiä ym.
Jääkaapista löytyy tällä hetkellä roppakaupalla luumuja,
 kiitos Ukkosen ja hänen ystäviensä samoin serkkuni.
Olette kultaakin kalliimpia, kun pidätte meidän pakastimen paraati kunnossa.
Kyllä minä perkaan ja kuorin sekä pilkon, kun vain on mitä pussittaa ja pakastaa.




Sienet ovat  myös yksi ihanuus, joita voisin syödä vaikka ja kuinka paljon vaan.
Harmikseni minulla vain on niin huono sieni tuntemus, etten uskalla edes katsella yksisteni metsästä sieniä.
Pian voi tulla sairaalareissua jos pääsen oikein vauhtiin.
Mutta onneksi sieniä saa myös kaupasta ja siihen minun on vain nöyrästi tyydyttävä 😔




POHJA:

125 g voita
1 dl spelttijauhoja
2 vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruususuolaa
1 dl juustoraastetta
2 rkl vettä





TÄYTE:

n. 5 dl kanttarellejä
1/2 pkt pekonia
1 iso sipuli
1/2 tl ruususuolaa
1/2 tl mustapippuria
2 dl kermaa 
1 dl täysmaitoa
3 kananmunaa
n. 2 dl juustoraastetta


Sekoita pohjan ainekset hyvin sekaisin ja tee taikinasta ohut pohja piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille. Anna taikinan levätä sen aikaa, kun valmistat täytteen.
Pilko sienet sekä sipuli ja pekoni pieniksi ja paista niin kauan, että neste on haihtunut pannulta.
Mausta seos ja kaada se tasaiseksi piirakkataikinan päälle.
Vatkaa kerma/maidon sekaan kananmunat ja kaada se täytteen päälle.
Enään lopuksi ripottele päälle juustoraaste.
Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.





Tänään jo ennen aamu seitsemää oli kinkkukiusaus, perunasoselaatikko sekä puuro valmiita.
Minulla tällä viikolla koulua siihen malliin, että teen helpot ja nopeat ruoat.
Nytkin kahden päivän ruoat saavat muhia uunissa meidän ollessa ulkona.
Helppoa kuin heinän teko😀