Sipulinen tonnikalapiirakka pyykkivuorten takaa




Tonnikalapiirakka, taitaa olla se piirakka jota teen eniten suolaisista piirakoista meidän perheelle. Tässä piirakassa on niin herkulinen pohja ja tonnikala öljyssä tuo tähän piirakkaan niin herkullisen maun, että tätä vain aina tekee mieli nauttia.

Uskokaa tai älkää, tätä kyseistä piirakkaa tein viimme viikolla kolme kappaletta ja kaikki ne on jo paremmissa suissa. Itse en piirakoista kerennyt nauttia kuin kolme palasta...Mutta eikös tämä kerro jotakin tämän piirakan maistuvuudesta 😋 Tämä kyseinen piirakka onkin kulkenut matkallani mukana jo ainakin kolmekymmentä vuotta, jos ei enemmänkin.




Haimme vanhemman tyttäremme Porista kotiin lomailemaan maanantaina.
Nauroimme kantaessamme pyykkejä autoon, että tuntuu aivan kuin tytär olisi muuttamassa kotiin takaisin 😊
Nyt on viimmeinen koneellinen pyörimässä ja pyykki rumpa alkaa olla onnellisesti ohitse.
Eilen ja tänään kumpaisenakin päivänä on pyykkikone pyöritetty kolme kertaa (ja meidän kone vetää sentään 8 kg pyykkiä sisäänsä 😮).

Ei tarvitse huolestua, olen kyllä ladannut akkujani ja lomaillutkin tämän kesälomani aikana.
Eilenkin kyläilin Mumskulla ja näin rakasta veljeäni sekä hänen avovaimoaan.
Huomenna on luvassa kaupungilla maukas lounas kaikkien kolmen lapseni kanssa.
Siitä jatkan kesäteatteriin Mumskun ja veljeni sekä hänen paremman puoliskonsa kanssa.
Porin reissuakin on vielä luvassa ennen lomana loppumista ja sitten loppuvatkin jo nämä päivät tällä mini kesälomallamme.




POHJA:

150 g voita
1/2 tl ruususuolaa
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl vettä




2 prk hiutale tonnikalaa öljyssä
1 iso kevätsipuli varsineen
2 kananmunaa
2 dl tysmaitoa/kermaa
1/2  tl sitruunapippuria
1 tl savustettua paprikajauhetta
1 tl tilliä
2 dl juustoraastetta




Sekoitapohjan ainekset sekaisin.
Kun taikinasta tulee pallo ja irtoaa kulhon reunoista se on valmis levitettäväksi piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Tasoita valutettu tonnikala piirakkataikinan päälle haarukkaa apuna käyttäen.
Niin että kalaa on ohut kerros koko pohja alueella.
Leikkaa sipuli ja laita se tonnikalan päälle tasaisesti joka päikkaan.
Mausta piirakka ja ripottele osa juustosta piirakan pinnalle. Kaada päälle muna-kerma/täysmaito seos ja ripottele loppu juusto piiraan pintaan.
Paista uunissa 225 asteessa noin 45 minuuttia.


Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Niin on, tänään ajattelin tehdä broileripiirakkaa :)
      Huomenna näet tulee vieraita.

      Poista
  2. Tuo ohje tuntuu akatuksena herkulliselta, meille ikäihmisille oiva ateria salaatin kera. Saisipa sen "myytyä" tuolle herra alzheimerillekin.😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itsekin pidän piiraasta ja salaatista. Hyvä ruoka vaihtoehto, mutta sanoppas se noille miehen puoliskoille :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)