Perunasalaatti tuorejuustolla




Olen nyt pari viikkoa lenkkeillyt joka päivä enemmän ja vähemmän.
Välillä yksin ja toisinaan ystävieni kanssa. Onneksi tässä on lähellä upeita lenkkimaaastoja.
Niin metsäisiä maalaisidyllejä, kuin kaupungin asfalttiteitä ja betoniviidakkoja.
Minun lempi paikkani on kuitenkin metsän siimes ja rauha.
Voisin kävellä metsässä vaikka kuinka kauan, tutkia ja ihailla maisemia.
Varsinkin nyt kun kevät on päässyt kunnolla alkamaan ja kukkasia sekä silmuja on puhkeamassa joka paikassa.
Kyllä kevät on upeaa aikaa.




Täällä ollaan taasen hieman myöhässä...Vappu näet oli ja meni.
Minä vasta kirjoittelen teille maukasta perunasalaatin ohjetta.
Mutta perunasalaatti sopii niin vappuun, uuteen vuoteen kuin kesällä ihan syötäväksi grilliruokien lisäkkeenä tai oikeastaan perunasalaatti sopii pöytään aina...
On sitten mikä vuodenaika hyvänsä.
Kesällä uusista perunoista tehtynä ja ainakin minä korvaan joskus keitetyt perunatkin maukkaalla perunasalaatilla.
Perunasalaatteja on monenlaisin versioin, majoneesipohjaisin kastikkein tai öljyisin ja nyt olen oppinut tekemään perunasalaatteja aivan ilman kastikkeita.
Kaikki ovat niin herkullisia vaihtoehtoja.

Tällä kertaa tein oman perunasalaattini ruohosipulituorejuustoon ja turkkilaiseen jogurttiin.
Mausteiksi lisäsin viherpippuria joka antaa salaatille mukavasti makua ja wistiä.

4 keitettyä perunaa
1 suolakurkku
1 kevätsipuli varsineen
1 omena

1/2 dl ruohosipulilla maustettua tuorejuustoa
1 dl turkkilaistajogurttia
1 rlk viherpippuria
1 tl mustapippuri rouhetta

Leikkaa salaattiainekset pieniksi ja sekoita kaikki ainekset sekaisin.
Anna maustua tunti pari jääkaapissa ennen herkuttelua.


4 kommenttia:

  1. Perunasalaatti sopii tosiaan ympäri vuoden herkku lisukkeeksi:) Tuo salaatti näyttää niin hyvältä! Heti kun tulee paremmat kelit niin on otettava grilli esiin:) Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Päde. Itselläkin grilli fiilis päällä. Josko taas viikonloppuna pääsisi grilliruoan kimppuun. Aurinkoista kevättä🥀

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Herkkua oli. Täytyykin tehdä taasen pottusalaattia pikapuoliin.

      Poista

Kiitos kun kommentoit :)