Pippurinen herkkusienipasta



Tänään olen tässä töiden jälkeen pakkaillut kassiani kuntoon huomista Ilveksen koulutus viikonloppuani varten.
Niin hassulta kuin tämä kuulostaakin olen nyt viimmeisen kolmen vuoden aikana nukkunut Tampereen hotelleissa useaankin otteeseen vaikka Tampere on minun kotikaupunkini 😂

Olen hieman ihmeissäni, kun en yhtään jännitä vaikka edessä on myös edustus tehtäviä Pirkanmaan yksityisten perhepääivähoitajien taholta. Tämä tapahtuma on siis meidän hallituksen väsäämä tapahtuma.
No, pitäkää nyt kuitenkin peukkuja minulle, etten aivan sekoa sukkiini ja laita koko Ilvestä aivan sekaisin 😎

Valmistelin makaroonilaatikon uunia vaille valmiiksi niin kotijoukotkin saavat myös murua rinnan alle, vaikka äitee on reissun päällä.




Tänään herkuttelimme ihanan pippurisella ja sitruunaisella herkkusieni pastalla...
Ai, että minä olen aivan rakastunut herkkusienipastoihin.
Voisin syödä tätä vaikka joka viikko 😋
Minä olen niin perso pastalle sekä herkkusienille...
Vaikka olen kyllä miettinyt vaihtavani joskus pastan kesäkurpitsa- , porkkana- tai pinaattipastaksi.

6 nauhapasta rullaa

200 g herkkusieniä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl sulatejuustoa
2 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
1 tl ruususuolaa
2 tl timjamia
2 rkl sitruunamehua
1 dl pastan keitinlientä

2 rkl rosepippuria
1 nippu persiljaa
parmesaani lastuja


Leikkaa herkkusienet viipaleiksi ja leikkaa sipulit pieniksi.
Paista pannulla sienet ja sipulit voi öljy seoksessa niin kauan, että sienistä ei enään tule nestettä pannulle.
Mausta sieniseos sekä lisää sulatejuusto.
Keitä tässä kohtaa pasta pussin ohjeen mukaan ja pastan ollessa vielä paria minuuttia vaille kypsää, niin kaada keitinliemi pois...mutta mutta...muista se yksi desi keitinlientä herkkusieniseoksen joukkoon.
Sekoita nauhapasta sieniseoksen joukkoon.
Pinnalle tarvitsee enään persiljan ja parmesaani lastut sekä pisteenä ii:n päälle roseepippuria.
Nyt vain herkuttelemaan 😋



Laitan nyt jo tämän ensi viikon ruokalistankin teille tänne jo valmiiksi tarjolle. 
Saan sitten sunnuntaina kotiin saapuessa rauhassa alkaa touhuilla ja miettiä seuraavan viikon ruokia ja täytyyhän minun kaupassakin vielä käydä ja ostella viikon ostoksetkin.
Joten ensi viikkoon 💖

Kommentit

  1. Voi nam kun tuo pasta näyttää herkulliselta, kiitos ohjeesta:) Peukut on jo pystyssä ja kaikki sujuu varmasti hyvin...etkä sekoa sukkiisi:) Mukavaa viikonloppua ja ihanaa alkavaa kevättä💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, koulutuspäivät meni tosiaan aivan loistavasti.
      Turhaan tressasin 💖

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)