Juustosarvet



Eilen illalla kyselin tyttäreltäni haluaisivatko he kaverinsa kanssa tulla auttamaan iltapalan teossa.
Mikä ihana yllätys meitä oli keittiössä pian kuusi käsiparia tekemässä juustosarvia iltapalallemme.
Tai oikeastaan minä pelkästään sanelin ohjeita ja nuoriso tekin mitä pyydettiin.
Tuossa tuokiossa oli mehevät juustosarvet valmiita herkuteltaviksi.




Tämä viikonloppu on ollut aivan ihana. Perjantaina vietimme naistenillan ystäväni kanssa täällä minun tykönäni...saunottiin, herkuteltiin salaatilla sekä piirakalla 😋 ja juteltiin.
Lauantaina minulla oli naisten vuosihuoltopäivä ja käväisin Hatanpään Rintsikassa.
Tänään sunnuntaina taas odotellaan niitä vanhoja hoitolapsia ovelle pimpottelemaan noidaksi pukeutuneena, toki en laita pahitteeksi vaikka tulisi näitä nykyisiäkin lapsia vitsansa kanssa, mutta nämä vanhat hoidokit ovat jotenkin niin ihania, kun näkee vuosi vuodelta kuinka ovat kasvaneet ja muuttuneet hoidossa olo ajasta.




Nämä lauantai-illan nopeat juustosarvet ovat todella herkullisia.
Siinä syödessämme totesimme kaikki kolme, että vieläkin herkullisempia näistä saisi lisäämällä täytteeseen vielä hieman kinkkurouhetta suolaisuutta antamaan.
Siispä ensi kerralla näitä tehdessäni aion muuttaa täytettä hieman.
Muuten nämä olivat kyllä aivan täydellisia herkkuja.

Tästä ohjeesta tulee kaksikymmentä neljä sarvea.

4 dl vehnäjauhoja
2 dl juustoraastetta
2 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl ruususuolaa
50 g sulatettua voita
2 dl turkkilaista jogurttia

Täyte:

2 kananmunaa
3 dl juustoraastetta

Pinnalle:
kanamunaa
juustoraastetta




Sekoita taikinan kaikki ainekset hyvin sekaisin.
Kun taikina irtoaa kulhon reunoista leikkaa taikina kahteen osaan ja kauli ympyräksi.
Leikkaa ympyrä kahteentoista osaan ja laita leveänpään päähän juusto/munaseosta.
Rullaa sitten leveimmästä päästä alkaen taikina sarveksi.
Voitele sarvi kananmunalla ja ripottele pinnalle vielä juustoraastetta.
Paista uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.


Kommentit

  1. Oijoi kun nuo sarvet näyttävät herkullisilta:) Ihana kun on tuollaisia leipuri-apukäsiä ♥ Sinulla on ollut kiva viikonloppu! Pieniä virpojia on täälläkin käynyt ja hellyttävän näköisiä kyllä ovat kun näkee että osaa on kovasti se lorun lukeminen jännittänyt, vaan kylläpä on tullut leveitä hymyjä kun on palkat kaivettu esiin:) Leppoisaa palmusunnuntaita sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei tässä auta kun äidin olla suunnattoman ylpeä nuorista.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)