lauantai 16. maaliskuuta 2019

Keväinen ruokalista ja perunapaistos


Ihanaa keväistä lauantaita teille kaikille 💚

Minulla on nyt jotenkin niin keväinen fiilis, että oli pakko valmistaa meidän ruokalistastakin hieman keväisempi.
Ulkona sataa märkiä räntä rättejä ja ilma on muutenkin hieman synkeä...
Mutta minulle se nyt tuo kevään mieleen 😎

Minulla nämä lauantait alkaa useinmiten seuraavan viikon ruokalistaa tehden ja jääkaappia sekä pakastinta tutkien.
Näin alan miettimään mitä meillä ensi viikolla syötäisiin...

Siinä sivussa tulee sitten myös tehtyä ostoslista ja yleensä vielä ruokailun jälkeen käyn kaupassa.
Nytkin ensi viikon ruokiin ei tarvitse kaupasta ostaa muuta, kuin perunoita ja salaatti aineksia sekä tietysti maidot.




Oikeastaan taisin hieman narrata teitä, ensimmäisenä lauantai aamuna teen valmiiksi tai suunnittelen
päivän ruoan. Yleensä lauantaina teen uuniruokaa tai nopeaa pastaruokaa.
Nytkin uunissa on tulossa kaikki ruoka yhtä aikaa.
Siis uunilohta perunapaistosta ja kuorrutettuja lohkoperunoita.


Tämä perunapaistos tulee tässä aivan ylläripylläri lisänä.
Koska jääkaapiin oli jäänyt kuusi keitettyä perunaa enkä halunnut niiden menevän roskiin, siispä ajattelin valmistaa vähän ylimääräistä hyvää 😋
Tästä satsista tulee ruokaa kahdelle ruokailijalle tai meillä neljälle, kun kaikki söivät myös lohkopottujakin uunilohen kaverina.



6 keitettyä perunaa
vajaa 1 dl juustoraastetta
rouhittua mustapippuria
ripaus sormisuolaa
1/2 tl savupaprikajauhetta
1 dl kermaa tai maitoa
1 kananmuna

Siivuta perunat ja laita uunivuokaan hieman lomittain.
Mausta ja ripottele juustoraaste pinnalle.
Sekoita kerma/muna seos ja kaada se pottujen päälle.
Paista uunissa 225 asteessa noin 30 minuuttia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)