Ruokalista ja säärystimiä



Nyt on säärystimet sekä kämmekkäät kumpaisellekin tytölle tehty.
Mutta valokuvaaminen onkin sitten aivan eri asia.
Kumpainenkaan tytöistä ei suostu kuvaan vaikka sanoikin heille ettei kuvaan tule kasvoja vaan jalat ja kädet.
No, tämmöiset säärystimet kuitenkin tein.
Eli tuo reikä kohta on kantapää ja lenkki tulee jalanalle.




Nämä säärystimet on tehty Novitan ohjella. Näitä oli mukavaa tehdä, kun ei tarvinnut kavennella ollenkaan vain puikkojen kokoa vaihdettiin pienempään aina nilkkaan päin mennessä.
 Katsotaan nyt innostunko vielä itselleni tälläiset jossain vaiheessa tekemään niin saisin teille kuvan ihan jalassakin.

Kämmekkäät tein Marttojen uuden lehden ohjeella eli nekin aivan yksinkertaiset 41:llä silmukalla joustinneuletta 20 cm:ä.
Ja ommellaan sivusaumasta 12 cm yhteen alareunasta ja yläreunasta taasen 4 cm:ä. Näin jää väliin reikä peukalolle.
Todella yksinkertaiset, mutta silti niin nätit kämmekkäät tuli pienellä vaivalla valmiiksi.




Nyt on lyhyt ja sekava tämä minun postaukseni, mutta kyselkää lisää jos olette kiinnostuneita asiasta.
Tällä mennään tänään aikaisin maate, kun viimme yön unet oli mitä oli.
Mikä siinä muuten onkin, että sunnuntain ja maanantain välisen yön nukkuu aina vähän kuin koiranunta.

Hyviä unia ja makeita painajaisia teille kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)