kotiliesi
Siirry pääsisältöön

Täytetyt tortellonit kanasalaatissa



Tuli tässä iltasella tuttuun tapaan sekoitettua tämä helppoakin helpompi vuokaleipä taikina jääkaappiin. 
(Montakohan vuokaleipää tällä viikolla tulee tehtyä, jääkö viime viikon kaksi vuokaa historiaan ja leivotaan tällä viikolla leipiä peräti kolme kappaletta. Saas nähdä.)
Huomenna saa taas laittaa uuniin ja paistaa vain kypsäksi.
Tällä kertaa osan jauhoista korvasin täysjyvä spelttijauhoilla.
Taas saadaan herkutella lasten kanssa ja aina on leipä eri makuinen.

Eilen tuli käytyä iltasella tyttäreni kanssa kaupassa.
Itse tykkään juuri siitä, kun tytär on välillä itse katsomassa kaupassa mistä tykkää ja voimme kaksin katsella esim. terveellisempiä vaihtoehtoja joillekin tuotteille.
Nyt tosiaan kävimme yhdessä hyllyjä läpi ja tytär löysi täytetyt tuore tortelloneja hyllystä.
Oli kuulemma Ruotsissa pari vuotta sitten saanut tädillään tälläisiä ja niinpä meidänkin ostoskoriin tälläiset päätyivät.
Itse en ole ostanut kun tuorepastaa nauhana joskus ja aika harvakseen sitäkin.
Niinpä nämä olivat minulle uusi tuttavuus.
Mutta täytyy kyllä sanoa, että herkullisia olivat ja ostin tänään jo toisen paketin jääkaappiin odottamaan seuraavaa kokkailu kertaa.
Onneksi tällä tuorepastallakin on yllättävän pitkä säilymis aika.
Ei tietenkään vedä vertoja kuivapastan säilyvyydelle sehän on varmaan vuoden ja kahdenkin välissä.




Tällä kertaa tein salaatin näiden juustolla ja aurinkokuivatulla tomaatilla täytettyjen tortellonien kaveriksi.
Ensi kerralla ajattelin kunnon kastiketta tomaatista, juustosta tai pestoa, nam.
Katsotaan nyt mitä herkkua sitä vielä tulee mieleen ennen seuraavaa herkuttelu kertaa.


Keitä torellonit paketin ohjeen mukaan.

Sillävälin juuri ja juuri kerkiää repiä salaatin kulhoon ja lohko tomaatit sekä kurkun joukkoon.
Minulla oli broilerin sisäfilee paloja jääkaapissa ja paloittelin nekin mukaan, niin saatiin salaatista vielä täyttävämpi.
Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja mausta.

Lopuksi salaatin päälle oliiviöljyä ja ripaus sormisuolaa sekä rouhittua mustapippuria.




1 pkt/  täytettyjä tortelloneja 
(aurinkokuivattu tomaatti ja juusto täytteenään)

1/2 pss friseesalaattia
2 tomaattia
10 cm kurkkua
5 broilerin sisäfileen palaa

PINNALLE:

1/2 tl sormisuolaa
1/2 tl mustapippurirouhetta
2 rkl oliiviöljyä


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Shakshuka eli munapannu

Tällä viikolla tuli käytyä Helsingissä, Kotilieden verkostobloggaajien koulutuspäivillä. Matka oli antoisa niin koulutuksen, kuin tarjoilunkin kannalta.  Tuli niin monia ideoita kuvauksellisesti, sekä ruokina ja lisukkeina vastaan, mitä haluan toteuttaa myös kotona.


Tänään nuorimmaiselle tuli uusi sänky ja päivä on mennyt pääosin siivoillessa ja järjestyksiä vaihdellessa.

Traamaltakaan ei päästy välttymään... Koska uusi sänky olikin sininen ja me pyysimme vartavasten sängyn mustana. Minusta väri oli hieno, mutta sanoppas se tuollaiselle teinitytölle 😖.
Tiedän kyllä, että sängyn olisi voinut palauttaa ja vaatia mustaa sänkyä tilalle, mutta pidin sitä liian haasteellisena operaationa.  Katsoo nyt kun kaikki olemme nukkuneet yön yli ja mutustelleet ajatuksella sinisestä sängystä. Jospa vaikka huomenna menen käymään liikkeessä ja pyydän sängyn vaihtoa.



Mutta jos tässä päivässä oli jotain huonoa, niin oli tässä myös hyvääkin.
Taas kerran sain tehtyä meidän sakille sellaisen ruoan, että j…

Munakasmuffinit

Tämä alkuviikko on ollut tapahtumia pullollaan. Eilen olimme Ukkoseni kanssa koulunvanhenpainillassa, se olikin kunnon istumista. Kolme tuntia meni istuessa ja kuunnellessa ja silti jouduimme lähtemään pois tapahtumasta kesken opettajan puheen.
Tänään taas vierailivat Mumsku ja veljeni sekä häen tyttöystävänsä meillä. Eilen sain viestin veljeltäni, että he ovat aloittaneet vähähiilihytraattisen ruokavalion. No, minulle tuli heti mieleen nämä herkulliset munakasmuffinssit. Niin helpot ja herkulliset tarjottavat ja ulkonäkökään ei häpeä vierastarjoilua. Salaatteineen päivineen meni kaikki tarjottava hyvin kaupaksi. Nämähän käy myös keliaakikolle tarjoiltavaksi. Niin ihana aamu- tai iltapala kenelle vain sekä koulusta kotiinpalaava lapsi  saa näistä mukavan välipalan itselleen. Nämä kun voi syödä niin kylmänä kuin kuumanakin salaatin kanssa tai ilman. Parhaassa tapauksessa voit litistää muffinin kahden leivän väliin ja syödä sinänsä.


Tämä on maittava hävikkiviikon herkku. Munakkaaseen v…

Voisämpylät

Tässä on ollut nyt jos jonkinmoista säätöö, noiden nuorimman tytön linja-automatkojen kanssa. Tämä on itsellekin niin uutta, kun matkaa täältä Tampereen länsirajalta Ylöjärvelle päin. Ja nyt kun on nämä vyöhykkeet a ja b ollut tytön kortissa. Piti lisätä c-vyöhyke korttiin ja maksoin koko vuoden matkat yhdellä kertaa. Näin tuli vielä halvaksi, kun tytön syntymäpäivät ovat vasta parin kuukauden päästä, niin päästiin lasten maksuilla koko vuosi. Ensi vuonna onkin sitten sata euroa kaliimpaa tuo kulkeminen. Matka kun on vajaa kuusi kilometriä niin mitään etuuksia ei matkoihin saada 😜.  No, nyt pitäisi kaikki olla okeij ja saa huoahtaa tämänkin jutun kanssa vuoden päivät.



Eilen tuli tehtyä herkullisia voisämpylöitä. Näissä on siis niin ihana voin maku ja niin pehmeän höttöistä, että voisi syödä vaikka koko leivän yhdeltä istumalta. Mutta tein näitä meille ja hoidokeille välipalaleiviksi loppuviikoksi, joten ei aleta nyt ahmimaan kaikkia herkkuja yhdellä kertaa.
4 dl maustamatonta jogurt…