Täytetyt croissantit ja salaattia



Tässä on minun ja meidän nuorimmaisen tytön iltapala jokin ilta sitten.
Välillä täytyy hieman herkutella ja syödä kunnon rasvamättöherkkua.
(Kirjoitin sen noin yhteen niin se on jotenkin nopeammin luettu ja pois mielestä, toivottavasti.)
Mutta huomatkaa nyt ihmeessä onhan siellä kasviksiakin välissä 😆


n. 300 g savulohta
2 rkl tilliä
2 rkl sitruunan mehua

KASTIKE:

1/2 prk kermaviiliä
1 tl savustetua paprikaa
1/2 dl chilimajoneesia

salaattia
tomaattia


Leikkaa croissantit halki ja laita ensin väliin salaatinlehtiä.
Sekoita savukala, tilli sekä sitruunan mehu sekaisin vaikka haarukkaa apuna käyttäen.
Laita "lohimössä" salaatin päälle.
Sekoita myös kastike keskenään ja laita sekin croissantin väliin.
Nyt vain tomaatin siivuja raikastamaan tuhtia herkkupalaa.




Sitten hieman kevyempää asiaa tältä aamulta.
Aloitin tosiaan tänään aamuni puuron valmistuksella ja siinä samalla tein kaksi erilaista salaattia.
Puolitin eiliseltä jääneet kierrepastat kahteen salaattikulhoon.
Kaadoin tilkan oliivi-öljyä pastan päälle, sitten mustapippuria ja ripaus sormisuolaa kumpaankin pastaan. Toiseen kulhoon laitoin chilirouhetta ja toiseen valkosipulirouhetta.
Sitten vain joukkoon omanmaun mukaan salaatti aineksia. Minulla kahta eri laatuista salaattia, rucolaa, paprikaa, tomaattia, kurkkua, punasipulia ja fetaa. Näitä sitten yhdistelin erikulhoihin ja ihanat salaatit oli valmiit nautittavaksi.


Eilen taasen tuli käytyä kaupoilla ja ostin tablettiini näppäimistön.
Olen tässä pitkän miettinyt, että vaihtaisin koko läppärini tähän vieläkin pienempän versioon.

No, pian sen näkee menikö nämä näppäimistörahat aivan kankkulan kaivoon.
Onneksi tämä ei nyt niin tuhottomasti maksanut, ettei tässä konkurssiin näiden takia jouduta.




Kommentit