Kahden kaalin gratiini



Täällä sitä ollaan herätty tänään neljältä aamuyöstä.
Lapsia tuli hoitoon vasta kahdeksaksi, joten kerkesin siinä tekemään vaikka mitä ennen hoidokeiden tuloa.
Tänään on uuniin menossa kahden kaalin gratiini, tuunattu makaronilaatikko sekä vuokaleipä ja pannari.
Nythän näitä kerkisi aamusella paistella kaikessa rauhassa, ei ole kiireen kierää.
Kaikki muut valmistinkin eilen illalla jääkaappiin tätä päivää varten valmiiksi, paitsi tuon pannaritaikinan.

Minä tykkään muutenkin näistä aamun hetkistä, saa aivan omassa rauhassa touhuilla touhunsa.
Niinpä nytkin sain jonkun ihme hepulin, pesin wc:n ja nyt on jo pesukonekin päällä.
Tälläisiä aamuja saisi olla useimminkin...😜 
No, minulla se hyväpuoli näissä varhaisissa aamuissa, että voin nukkua työni vieressä päiväunet, jos siltä tuntuu. 
Karsastan kuitenkin hieman noita päikkäreitä, koska yöuneni jää silloin aina juuri näiksi lyhyemmiksi.
Parempi siis olisi mennä ajoissa nukkumaan ja olla aaulla virkeänä ottamaan päivä vastaan.




400 g kukkakaalia
300 g parsakaalia
n. 4 dl vettä 
1 tl meriruususuolaa

2 rkl öljyä
3 rkl vehnäjauhoja
2 dl kevytmaitoa
2 dl kaalien leitinlientä
100 g sulatejuustoa (makuna voimakas Koskenlaskija)
1 tl ruususuolaa
1/2 tl valkopippuria


Keitä kaalin paloja suolalla maustetussa vedessä noin 5 minuuttia.
Sihtaa kaalit ja jätä keitinliemi talteen.

Laita kasariin öljy ja vehnäjauhot. Sekoittele hetki ja lisää maito sekä kaalien keitinliemi.
Lisää sulatejuusto sekä mausteet.
Sekoiottele gratiinikastiketta silloin tällöin, ettei se pala pohjaan.

Kaada kaalit uunivuokaan ja kaada päälle gratiini kastike.
Laita uuniin noin 15 minuutiksi tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.


TÄTÄ RUOKAA VOISI SYÖDÄ VAIKKA KUINKA PALJON.

Kommentit

  1. Kukkakaali on ihanaa, ja parsakaalikin. Pitäisi joskus tehdä tällaista gratiinia. :) Sosekeitoissa tulee käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kaali kun kaali passaa meidän perheessä.
      Ja mikä tahansa ruoka kaalista menee kuin kuumille kiville.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)