kotiliesi

tiistai 8. toukokuuta 2018

Kesän ensimmäinen grilli-ilta ja pieni jämäniksi



Siis mistä tämä helle oikein tupsahti?
Pakkohan se on laittaa grilli kuumenemaan ja nauttia ensimmäinen kesäinen grilli-ilta perheen kanssa.
Jääkaapista löytyi Atrian uutta teriyakilla maustettua broilerin fileevarrasta.
No, kaveriksi vielä marinoitua pastasalaattia ja nuorimmaisen toiveesta grillattuja tomaatteja.
(No, nuorimmainen myös itse söi kaikki tomaatit.)
Siis, uusi isompi satsi tomaatteja seuraavalla grillaus kerralla.




Meillä tytöt söivät kaikki vartaat, meille vanhemmille jäi pelkkä salaatit lautaselle 😋.
Mutta näinhän siinä ensimmäisessä grilli-illassa yleensä meillä käy.
En osaa ollenkaan arvioida kuinka paljon tuota ruokaa oikein menee näin ensimmäisellä kertaa.
Ehkäpä jo ensi kerralla mekin pääsemme maistamaan grilliherkkuja, siis ainakin toivotaan niin.




No, ensi kertaa varten tein jo meille täytettyjä herkkusieniä jääkaappiin odottamaan. Meidän perheen lempi grilliherkkua.
Tällä kertaa täytin sienet sulatejuustolla ja kääräisin pekoniin.
Niin helppoa ja nopeaa.
Ensi kerralla sitten jotain vähän fiininpää.




Pekoneja jäi kaksi siivua yli ja herkkusienistä kannat.
Silppusin kummatkin pieniksi ja laitoin rasiaan, pakastimeen odottamaan josko tulee lisää kasviksia ja hedelmiä, joita lisäilen rasiaan.
Sitten vaikka grillikasvisten joukkoon koko satsi pakasteesta tai täytetty munakas saa upean twistin näistä jämistä, saatikka suolainen piirakka ahh, miten tulee makua piirakkaan näistä aineksista.
Minulla siis on aina tälläinen rasia tai pussukka pakasteessa ja sen sisältö päätyy mitä mielikuvituksellisempiin ruokiin, suosittelen kokeilemaan.



6 kommenttia:

  1. Oi! Ihanaa grillattuja tomaatteja ja fetaa, mun lempparia! :p Tomaateista tulee aivan eri makuisia ja mehukkaita grillattuna/uunissa. :) Kiva, kun voi laittaa ruokaa ulkona ja on lämmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minä olen niin kesä ihminen. Grillausta lämmintä ja aurinkoa.
      Sekä juuri tomaattia.

      Poista
  2. Voi mitä herkkuja! Mietintämyssyssä on pienen sähkögrillin hankinta, iltasella olisi kiva grillata parvekkeella ja ehkä ärsyttää naapuria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minä ostin Citymarketista juuri tämän alle 80 euroa.
      Tämä on sähkögrilli ja juuri meidän perheelle passeli.
      Kaikki grillattavat mahtuu juuri sopivasti samaan aikaan tasolle.
      Olen niin tyytyväinen ostokseeni.

      Poista
  3. Ihania herkkuja! Nälkä tuli lukiessa:) Onpa kiva kun pääsee taas grillailemaan:) Aurinkoista viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde, aurinko on todella hellinyt meitä tämän toukokuun ajan.
      Nyt vain nautitaan ja grillataan.

      Poista

Kiitos kun kommentoit :)