kotiliesi

perjantai 19. tammikuuta 2018

Arkea ja avokaadosalaattia



Sain kun sainkin hoidokit päiväunille ja tunnin pari saan touhuilla aivan omiani, sitten alkaa taasen vilinä ja vilske täällä huushollissa.

Tänään olisi tarkoitus hoidokeiden lähdettyä tehdä pieni shoppailu kierros näissä lähikaupoissa.
Tuumailin myös josko aloittaisinkin viikonlopun tälläkertaa tekemällä ensi viikolle jo yhden ruoan valmiiksi näin perjantai-iltana.

Tälläisillä tuumailuilla mennään nyt viikonloppua viettämään.
Ei kait sitä huomaa, että pyykit sun muut viikonlopun siivoilut on nyt aika hyvällä mallilla, niin täytyy keksiä itsellenä hieman haasteita :).
Ettei mene koko viikonloppu löffäillessä, vaikka kyllä tuo sohvan nurkka ja netflix tuntuukin niin houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Tai onhan mulla kirjastakin lukematta varmaan kolmekymmentä sivua, että kyllä tässä laiskoteltuakin tulee tänä viikonloppuna se on selvä.




Nyt on tullut tehtyä marinoituja fetapaloja sen verran usein, että olen yhden satsin saanut pidettyä piilossa jääkaapin uumenissa. Vai pitäisikö sanoa, että nuo vaanivat silmäparit jotka meillä jääkaappia tutkii, eivät onnekseni ole havainneet näitä fetapaloja.

Siispä tein raikkaan salaatin fetan kaveriksi.

AVOKAADOSALAATTI

1 salaattisekoitus pussi
2 avokaadoa
3 tomaattia
1/2 kurkkua
1 punainen paprika

marinoituja fetapaloja sekä fetojen marinaadi öljyä


Leikkasin tällä kertaa kaikki vihannekset aikas ronskeiksi paloiksi salaatin sekaan.
Laita salaatti sekä marinoidut fetapalat purkki ruokapöytään ja anna kunkin ruokailijan ottaa itse salaattia ja haluttu määrä fetaa sekä vielä pinnalle salaatinkastikkeeksi marinointilientä.


4 kommenttia:

  1. Mulle on kans kaupasta tarttunut aika usein nyt mukaani avokadoa. Vitsit mutta ne on hyviä! :) Ja sopivat monen ruuan sekaan älyttömän hyvin.
    Mekin tultiin alkuviikosta tälle vuosituhannelle ja ladattiin tuo Netflix. Sieltä on yks leffa tullut jo katottua. Lisäks ollaan seurantaan laitettu pari hyvää Marvelin sarjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä olen oikea avokadon suur kuluttaja.
      Jos vanhin tyttö vielä oppisi syömään sitä, niin avokadoa olisi varmaan joka ruoassa :)

      Poista
  2. Salaatti näyttää herkulliselta! Näin vuoden alussa meillä menee paljon salaatteja ja keittoja:) Vähän sellaista kevyempää.. Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä menee salaatteja joka päivä ja keittoja ainakin kerran jos ei kaksi viikossa.

      Poista

Kiitos kun kommentoit :)