kotiliesi

perjantai 15. joulukuuta 2017

Pumpulikakku



Eilen oli isommilla kerholaisilla viimmeinen kerhopäivä tänä vuonna.
Nyt aloin vasta itsekin miettimään, että joulu on tosiaan jo aivan nurkan takana ja minulla on kaikki laatikot sekä muu jouluruoka hössötys tekemättä.
Nyt täytyy alkaa miettimään mitä sitä haluaisi jouluna syödä ja laitella hieman ylös kaikkea oleellista.
Ensi viikonloppuna ostelen sitten kaupasta tarvikkeet ja alan valmistelemaan ruokia.
Onneksi kaikki lahjat ovat jo melkein osteltu ja ne joita ei ole vielä pukinkonttiin saatu, ovat kuitenkin jo mielessä ja tiedän mistä ne saa.
Eiköhän tästäkin kunnon joulu tule vaikkei ole tullut hössötettyä viimme joulujen malliin.


Tämän ohjeen nappasin mukaani Kotilieden sivustoilta.
Pikkuisen jouduin reseptiä muuttamaan, koska yllätys yllätys minulla ei ollutkaan perunajauhoja tarpeeksi kaapissa.
Mutta herkullista kakusta tuli puolella määrällä perunajuhoja ja toinen puoli oli vehnäjauhoja.

Meillä ei oikein nuo jouluiset kuivakakut mene kaupaksi, joten koitan tehdä näitä peinteisiä kuivakakkuja mistä tiedän perheen tykkäävän.




PUMPULIKAKKU

3 kananmunaa
n. 3 dl sokeria
 (minulla tummaa intiaanisokeria)
1 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
2 dl perunajauhoja
vajaa 2 dl vehnäjauhoja
250 g sulatettua voita




Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää kuivat aineet joihin olet sekkoittanut leivinjauheen ja vaniljasokerin.
Lopuksi kaada joukkoon kuuma sulatettu voi.
Kaada taikina voideltuun ja sokeroituun kakkuvuokaan.
Ja laita uuniin 180 asteeseen noin 50 minuutiksi.

Kyllä vain luit oikein, minä koitin tällä kertaa jauhotuksen tilalla sokerilla vuorattua kakkuvuokaa.
Oli kyllä todella herkullista, kun kakku sai hieman makean ja rapean pinnan.




1 kommentti:

Kiitos kun kommentoit :)