kotiliesi

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Katkarapukastike


Juu, näin tässä pääsi käymään.
Minulla ei ole yhtään jouluista ruokakuvaa teille näyttää.
Tämäkin katkarapukastike tuli tehtyä jo ennen joulua.
Mutta nyt mennään näillä.
Tärkeintä on, että joulu meni todella mukavasti ilman näitä kuvien ottojakin 😉.
Siispä se siitä ja nyt ollennaiseen.

Meillä on nämä joulun ja uudenvuoden välipäivät vapaata.
Ja sattui vielä käymään niin, että Ukkoseni sekä tytöt ovat pari päivää pois kotosalta.
Eilinen päivä meni sarjoja katsellessa netflixiltä ja kutoessa. No, aamupäivästä kävin vanhemman tytön kanssa vielä kaupungilla kääntymässä.

Tänään tuli käpytteltyä kirjastolle aamusella ja samaan syssyyn kävin kauppareissunkin. 
Muuten päivä on mennyt löffäillessä teeveen ääressä ja kutoessa eli kerrankin saa vain olla eikä ole kiire ja hoppu minnekkään.

Tuo kutominen on nyt oikein hyvästi edistynyt ja enään ei ole paljoa jäljellä pitkästä villatakistani.
Toinen hiha enään puuttuu ja pääsen sen sitten teille esittelemään.



Nyt kuitenkin ruoan pariin ja katkarapukastikkeen tekoon.

Ukkoseni tuossa kyseli katkarapukastikkeen perään, ei kuulemma näkynyt meidän ruokapöydässä pitkään aikaan.
No, laitoin Ukkoselle listan mukaan kauppaan ja ei muutakuin katkarapukastikkeen tekoon.
Tämähän on siitä ihana ruoka tehdä, ettei aikaa kulu ruoan valmistamiseen kuin pieni tovi.



1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1/2 tl currya
1/2 kasvisliemikuutiota
1 dl kermaa
1 dl valkoviiniä
vajaa 1 tl ruususuolaa
vajaa 1 tl murskattua mustapippuria
150 g ranskankermaa
n. 1 rkl kuivattua tilliä
n. 200 g katkarapuja
pari kourallista rucolaa

Keitettyä pastaa ja raastettua parmesania


Hienonna sipulit ja paistele ne pannulla pienessä voi määrässä pehmeäksi.
Ripottele sipulin päälle curry ja kasvisliemikuutio.
Kaada joukkoon kerma ja valkoviini.
Mausta suolalla ja pippurilla.
Hauduta kastiketta noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä.
Lisää sitten joukkoon ranskankerma sekä katkaravut ja lopuksi rucola.



Keitä pasta kypsäksi ja asettele se lautaselle, kaada päälle katkarapukastiketta ja halutessasi raastettua parmesania.
Nautia salaatin kanssa ja lisukkeeksi sopisi hyvin vielä patonki.



1 kommentti:

  1. Ihana että olette saaneet viettää mukavan joulun ja vielä välipäivätkin leppoisasti vapaillen♥ Joskus on niin mukava kun ei ole kiireitä eikä töitä ja saa kunnolla huoahtaa:) Oikein rauhaisia joulunvälipäiviä sinne teille♥

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)