kotiliesi

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Maukas pizzapohja



Täällä on aamu touhuiltu, pyykinpesua, edellisten viikkausta, imurointia ja lattioiden pesua, sun muuta.
Nyt alkaa asunto olla tiptop, että arjen koittaessa voi hoidokit tulla hyvällä mielin hoitoon.
Meillä on nyt tumma laminaattilattia, johon ihastuimme kaikki, mutta yksi pahapuoli tässä on.
Kaikki pöly, lika ja roska paistaa minun silmään niin kovasti, että koko ajan saa olla harja tai luuttu kädessä.

Olen tosiaan eilen illasta ollut yksin kotona.
Tätä meillä ei usein käy, joten tästä täytyy nyt nauttia, (siivouksen merkeissä 😊).

Silti vaikka elämä on nyt hektistä, mutta montaakaan vuotta ei tästä omien lasten kotona olosta saa enään nauttia, tytötkin tosiaan jo niin isoja.
Siispä, pientä herkkua kotiin tulijoille 😋.




Eilen tosiaan tein Hans Välimäen pizzapohja-ohjeella pohjan kohoamaan yöksi jääkaappiin.
Näin pohja saa ihanasti makua, joka on oikeastaan tärkein osa pizzassa.
Meillä ainakin pizzaan päälle ei kuulu liian paljoa täytettä.
Mielellään pohja saa olla saman paksuinen kuin täyte ja minun pizzassani pohja on todella ohut.

Toinen mukava uutuus meidän pizzaamme tulee Coolstuffilta eli pizzakivi.
Sain tosiaan tälläisen pizzakiven kokeiltavaksi ja kyllä vain meillä tehdään tästälähin pizzat tällä kivellä.
Totesin tämän todella toimivaksi, tulee niin maukasta pizzaa, että
on pakko koittaa myös leipään ja lihaankin tällä kivellä.

Kaiken tämän kruunaa vielä tuo ihana puinen leivinlapio joka tulee tuotteen mukana.


PIZZAPOHJA:

3 dl vettä, käden lämpöistä
9-10 dl vehnäjauhoja
2 tl ruususuolaa
1 rkl ruokosokeria
1/2 dl oliiviöljyä
1 pkt kuivahiivaa

Sekoita vesi ja sokeri yhteen.
Sekoita yhteen jauhot ja hiiva sekoita tai oikeastaan vaivaa hyvin noin 10 minuuttia.
Sekoita joukkoon lopuksi öljy ja suola. Vaivaa vielä parisen minuuttia niin, että kaikki ainekset menee hyvin sekaisin.
Laita taikinakulho kelmulla peitettynä jääkaappiin yön yli kohoamaan ja saamaan makua.





Sitten olisi vielä tämä viikon ruokalistakin tarjolle.
Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille.

2 kommenttia:

  1. Siellä on oltu niin ahkerana😍 Kuulosti hyvältä tuo pohja:) itse pidän kovasti sellaisesta oikein ohuesta pitsapohjasta..Tuollaista pitsakiveä pitäisikin päästä kokeilemaan. Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla sama pitzan pohjan täytyy olla ohut, eikä paksut pohjat oikein iske.

      Poista

Kiitos kun kommentoit :)