kotiliesi
Siirry pääsisältöön

Burritokulho



Siis, kyllä taas potuttaa. 
Olen nyt koittanut takoa päähäni, että muista ottaa kuvia ruoista ja niiden eri vaiheista tai edes niiden eri aineosista.
Mutta kuuroille korville meni taasen ja tästä ruoasta, kun olis saanut vaikka kuinka monta kuvaa niin salsasta kuin jauhelihakastista ja vielä riisistäkin.
Mutta nyt mennään näillä kuvilla, ei auta mikään 😕.
Koko ruoka siis jo kulhossa, mutta onneksi muistin ottaa kuvan edes tästä. Ettei käynyt niin vanhan aikaisesti, että koko ruoka on syöty ja kuvat ottamatta. Sekin näet minulta onnistuu.

Tämän ruoan ohjeen löysin Valion uudesta lehtisestä.
Ohje oli tehty naudan paistisuikaleille, mutta tuttuun Tupumaiseen tapaani minun oli pakko päästä ohjetta muokkaamaan.
Ajattelin tämän uppoavan meidän väelle paremmin tavallisena jauheliha versiona. 
  Hyvää tuli ja koko perhe söi mukisematta lautasensa tyhjiksi.
Tämä on niin ihana tunne, kun tietää ettei kukaan kolua heti jääkaapilla etsimässä suuhun pantavaa.



JAUHELIHA"KASTIKE":

400 g naudanjauhelihaa
4-5 dl vettä
2 tl savupaprikajauhetta
2 rkl tacomaustetta
1 kasvisliemikuutio
2-3 valkosipulin kynttä
1 tl murskattua chiliä
2 cm tuoretta inkivääriä
1 tl murskattua mustapippuria
1 tl ruususuolaa

TOMAATTISALSA:

3 tomaattia
1 avokado
1 dl ruohosipuli silppua
1/2 dl tuoretta korianteria
2 rlk sitruunamehua
ripaus ruususuolaa

LISÄKSI:

täysjyväriisiä
juustoraastetta
1 prk Valion dippi & kastike jogurttia
paprika ja chili




Ruskista jauheliha ja mausta. Anna "kastikkeen" hautia pannulla noin 10 minuuttia.

Leikkaa salsan ainekset, sekoita ja mausta.

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. 
Minä keitin neljä annosta riisiä ja se oli juuri passeli määrä tuolle jauhelihakastike määrälle.

Kokoa annos eli kulhoon ensin riisiä, jauhelihaa, salsaa, juustoraastetta ja lopuksi jogurttikastiketta.
Nauti heti 😍.

Kommentit

  1. Taas niin herkullisen oloinen. Tuo kuvaaminen, se unohtuu näköjään kaikilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minulla on ainakin tuon valokuvauksen kanssa aina ongelmia.
      Jos ei huonot kuvat niin unohdan muuten vain ottaa niitä.

      Poista
  2. Kuulostaa ja näyttää niiiiin hyvältä!!😍 Toisaalta ihan hyvä että kaikki kuvat ei tulleet tähän..kun nytkin jo kosteus valuu pitkin kielen reunaa näitä katsoessa:) Kiitos ohjeesta, kokeiluun menee!♥ Mukavaa syksyistä viikkoa sinne♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Shakshuka eli munapannu

Tällä viikolla tuli käytyä Helsingissä, Kotilieden verkostobloggaajien koulutuspäivillä. Matka oli antoisa niin koulutuksen, kuin tarjoilunkin kannalta.  Tuli niin monia ideoita kuvauksellisesti, sekä ruokina ja lisukkeina vastaan, mitä haluan toteuttaa myös kotona.


Tänään nuorimmaiselle tuli uusi sänky ja päivä on mennyt pääosin siivoillessa ja järjestyksiä vaihdellessa.

Traamaltakaan ei päästy välttymään... Koska uusi sänky olikin sininen ja me pyysimme vartavasten sängyn mustana. Minusta väri oli hieno, mutta sanoppas se tuollaiselle teinitytölle 😖.
Tiedän kyllä, että sängyn olisi voinut palauttaa ja vaatia mustaa sänkyä tilalle, mutta pidin sitä liian haasteellisena operaationa.  Katsoo nyt kun kaikki olemme nukkuneet yön yli ja mutustelleet ajatuksella sinisestä sängystä. Jospa vaikka huomenna menen käymään liikkeessä ja pyydän sängyn vaihtoa.



Mutta jos tässä päivässä oli jotain huonoa, niin oli tässä myös hyvääkin.
Taas kerran sain tehtyä meidän sakille sellaisen ruoan, että j…

Voisämpylät

Tässä on ollut nyt jos jonkinmoista säätöö, noiden nuorimman tytön linja-automatkojen kanssa. Tämä on itsellekin niin uutta, kun matkaa täältä Tampereen länsirajalta Ylöjärvelle päin. Ja nyt kun on nämä vyöhykkeet a ja b ollut tytön kortissa. Piti lisätä c-vyöhyke korttiin ja maksoin koko vuoden matkat yhdellä kertaa. Näin tuli vielä halvaksi, kun tytön syntymäpäivät ovat vasta parin kuukauden päästä, niin päästiin lasten maksuilla koko vuosi. Ensi vuonna onkin sitten sata euroa kaliimpaa tuo kulkeminen. Matka kun on vajaa kuusi kilometriä niin mitään etuuksia ei matkoihin saada 😜.  No, nyt pitäisi kaikki olla okeij ja saa huoahtaa tämänkin jutun kanssa vuoden päivät.



Eilen tuli tehtyä herkullisia voisämpylöitä. Näissä on siis niin ihana voin maku ja niin pehmeän höttöistä, että voisi syödä vaikka koko leivän yhdeltä istumalta. Mutta tein näitä meille ja hoidokeille välipalaleiviksi loppuviikoksi, joten ei aleta nyt ahmimaan kaikkia herkkuja yhdellä kertaa.
4 dl maustamatonta jogurt…

Munakasmuffinit

Tämä alkuviikko on ollut tapahtumia pullollaan. Eilen olimme Ukkoseni kanssa koulunvanhenpainillassa, se olikin kunnon istumista. Kolme tuntia meni istuessa ja kuunnellessa ja silti jouduimme lähtemään pois tapahtumasta kesken opettajan puheen.
Tänään taas vierailivat Mumsku ja veljeni sekä häen tyttöystävänsä meillä. Eilen sain viestin veljeltäni, että he ovat aloittaneet vähähiilihytraattisen ruokavalion. No, minulle tuli heti mieleen nämä herkulliset munakasmuffinssit. Niin helpot ja herkulliset tarjottavat ja ulkonäkökään ei häpeä vierastarjoilua. Salaatteineen päivineen meni kaikki tarjottava hyvin kaupaksi. Nämähän käy myös keliaakikolle tarjoiltavaksi. Niin ihana aamu- tai iltapala kenelle vain sekä koulusta kotiinpalaava lapsi  saa näistä mukavan välipalan itselleen. Nämä kun voi syödä niin kylmänä kuin kuumanakin salaatin kanssa tai ilman. Parhaassa tapauksessa voit litistää muffinin kahden leivän väliin ja syödä sinänsä.


Tämä on maittava hävikkiviikon herkku. Munakkaaseen v…