kotiliesi

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Viikon 37 ruokalista




Täällä ollaan reissailtu viikonloppuna.
Lähdimme extemporee reissulla lauantai päivänä.
Kohteeksi valitsimme Porin ja siellä Omenahotellin. Juu, luitte aivan oikein OMENAHOTELLIN. 
Matkan ollessa puolivälissä Porilaisen ystäväni kanssa viestiteltyäni meille selvisi karu totuus, joka olisi pitänyt muistaa. Porin omppuhotellia rempataan savuvahinkojen takia. 
No, eipäs vain muljahtanut mieleen tälläinen pikku seikka.
Siinä soiteltuamme Porin hotelleihin saimme tylyä kuultavaa. Kaikki paikat on täynnä. 
Onneksi lopulta tärppäsi ja pääsimme Scandic hotelliin viimmeiseen vapaaseen neljän hengen huoneeseen.
Mukavasti meni siis reissu, vaikka yhdessä kohtaa oli jo sellainen mieli, että käännetäänkö auton keula takaisin kotia ja Tamperetta päin.

Kotiin palattiin tänään päivällä ja siitä lähtien on menty aikas haipakkaa.
Kauppa reissut ja jääkaapin viikko täydennyksen tehtyämme odotti meitä mukava yllätys Ukkoseni tytär oli tullut Turusta meitä tervehtimään.
Hetkenpäästä tuli poikani ja veljeni vaimo poikansa kanssa kyläilemään.
Siinä ruokaa tehdessä tuli jo sellainen olo, kun ei olisi missään lomalla ollutkaan :)

Ihanalta veljeni vaimolta sain keltavahveroita yli kolme litraa ja nyt jo sormet syyhyää päästä niistä jotain tekemään.
Jos tänään vielä jaksaisin ne putsata, niin huomenna päästäisiin herkuttelemaan sienisadolla.


MAANANTAI

Humuspasta
Kreikkalainen salaatti
Pannari

TIISTAI

Lihakastike ja potut
Hedelmäinen salaatti
Marjarahka

KESKIVIIKKO

Linssikeitto
Vihannespalat
Jogurtti

TORSTAI

Jauhelihapullat ja paistetut perunat
Grillattu keräkaali
Oman pihan hedelmät

PERJANTAI

Talontapaan

6 kommenttia:

  1. Ohhoh, onneksi saitte kuitenkin huoneen :)
    Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuurilla ne laivatkin seilaa :)
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinne.

      Poista
  2. Hyvä, että saitte kummiskin huoneen...ei ollut turha reissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä kylmä hiki välillä valui jo otsalta :)

      Poista
  3. Laitatk oohjeen linssikeitosta? Ostin punasia linssejä ja en oo koskaan tehnyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, kun viimme viikko oli semmoista haipakkaa linssikeitto tuli ja meni. Tämän viikon linssikeittoa en missaa:)

      Poista

Mukavaa kun kommentoit :)