kotiliesi

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Lohi-moussekakku



Meinasi jäädä tämä meidän jouluherkku laittamatta teille kokonaan tänne blogiin. No, parempi myöhään, kun ei ollenkaan.
Helppoa herkkua tehdä ja mukavaa syödä.
Meni meinaan niin leivän pällä, kun ihan muutenkin vaan hyvin kaupaksi. Ei tarvinnut paljoa pyydellä syömään tätä herkkua, vaan hupeni kuin salaa lautaselta.

Tällä kertaa ruokailijoissamme oli sitrushedelmille allergisia, joten jätin sitruunan pois reseptistä.

Tein tämän herkun kaksinkertaisena, jotta sain sen tehtyä meidän salaattikulhoon. 

5 klp liivatelehtiä
(siruunan mehun jätin pois, jota kuuluisi tulla 3 rkl: sta)
5 dl kuohukermaa
200 g ranskankermaa
200 g kraavilohta
1 kpl sipulia
1 punasipuli
1 tl sitruunapippuria
1/2 tl ruususuolaa
2 rkl tilliä



Liota liivatelehdet kylmässä vedessä noin 10 minuuttia.
Kuumenna kattilassa sitruunamehu ,(minulla vettä).
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon ranskankerma.
Paloittele lohi ja sipulit. Sekoita kala ja sipulit vaahtoon sekä mausteet. 
Purista kevyesti liivatelehdistä vesi ja lisää ne kiehuvaan sitruunamehuun tai veteen. 
Kaada seos kermavaahtoseoksen sekaan.
Kaada vaahto kelmulla vuorattuun vuokaan. Peitä vuoka kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.
Kumoa sitten mousse tarjoiluastialle ja nauti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)