keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Nopea herkku mustikkapiirakka


Kävimme tänään aamusella torilla ja ostin mustikoita. Hetihän se oli päästävä tekemään piirakkaa.
Tämä on taas näitä helppoakin helpompia reseptejä eli vatkaa ja uuniin menetelmällä mennään.
Tässä piirakassa voi nesteenä käyttää maustamatonta jogurttia, piimää rahkaa tai kermaviiliä, kaikilla tulee hyvän makuista ja herkullista piirakka. 

Eilen poimittiin sitten ensimmäiset punaisetviinimarjat ja vadelmat pakastimeen ja tänään tytöt jatkoivat samalla rasia per päivä linjalla.
Olen luvannut marjojen poiminnasta pientä rahallista palkkiota, niin poiminta ei maistu aivan puulta.


125 g sulatettua voita
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 1 /2 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
1 dl maustamatonta jogurttia
 tai kermaviili, rahka ja piimäkin käy
1 kananmuna

Täyte:
2 dl maustamatonta jogurttia 
tai  kermaviili, rahka ja piimäkin käy
2 kananmunaa
2 rkl perunajauhoja
1 rkl vaniliinisokeria

Pinnalle: 
mustikoita

Sulata voi ja sekoita kulhoon kaikki kuivat aineet sekoita sekaan sulatettu voi, muna ja jogurtti.
Vatkaa kaikki ainekset hyvin sekaisin.
Kaada piirasvuokaan ja taputtele jauhotetuin käsin taikina tasaisesti pohjalle ja reunoille.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada taikinan päälle.
Ripottele mustikoita täytteen pinnalle.




3 kommenttia:

  1. Mustikkapirakka on parasta herkkua!

    VastaaPoista
  2. Täälläkin jo ensimmäinen piirakka tehty.Anopin keräämistä mustikoista.On se vaan niin herkkua.

    VastaaPoista
  3. Oikeassa olette kesän ensimmäistä mustikkapiirakkaa ei voita mikään.
    Eikä kyllä niitä seuraaviakaan ;))

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)