kotiliesi

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Mozzarellasalaatti ja salaatinkastike

 
 
Ostinpas taas pitkästä aikaa salaatti sekoitus pussin ja tykkäsin todella paljon.
Näitä salaattisekoitus pussukoita on, jos jonkin sorttisia.
Varsinkin kiirepäivinä nämä on oikea pelastus.
Lisäilin vain joukkoon mozzarellaa, viinirypäleitä sekä kirsikkatomaatteja ja kurkkua.
Salaatinkastikkeena perinteistä meidän perheen suosikki salaatinkastiketta.
Oli kyllä todella herkullista yhdessä.
 
Eilen kävin Marttojen kanssa mielikylvyssä.
Stressin poisto oli homman nimi.
No, toivottavasti kurssi nyt auttoi, koska jo matka paikalle oli niin stressaavaa ja hankalaa.
Ensin matkalla huomasin unohtaneeni jumppamaton kotiin. Ei muuta kuin kääntyä takaisin hakemaan huopa ja sitten olikin jo sellainen kiire paikan päälle, että tuli hiki pintaan.
Juuri kerkesin mukaan ja rentoutumaan.
Nyt pitäisi parin päivän sisällä huomata rauhoittumista, katsoo nyt kun muutenkin tämä meno on niin hektistä. Väliin on ihanan rauhallista ja sitten onkin täysi meno päällä parin minuutin päästä.
No, enpä ala tässä valittelemaan, koska juuri tälläisesta satun tykkäämään. Hieman äksöniä silloin tällöin niin pysyy vireässä kunnossa ;)
 
1 dl ketsuppia
1/4 dl omenaviinietikkaa
2 rkl tummaa ruokosokeria tai fariinisokeria
1 sitruunan mehu
6 valkosipulinkynttä
1 dl öljyä
ripaus merisuolaa
1 dl appelsiinituoremehua

Sekoita muut ainekset sauvasekoittimella paitsi öljy. Viimmeisenä sekoita öljy pienenä norona kastikkeen joukkoon koko ajan sekoittaen.
Laimenna kastia appelsiinimehulla.
Sopii erinomaiseti myös muille salaateille.
 


2 kommenttia:

  1. Löysin blogisi jonkun toisen blogin kautta. Täältähän löytyy maittavia reseptejä. Poimein niistä jo useamman itselleni muistiin ja odottamaan kokeilua:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hilu.
    Mukavaa kun löysit hyviä reseptejä.
    Toivottavasti niitä tulee löytymään vielä paljon lisää.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)