tiistai 8. tammikuuta 2013

Leivitetyt broilerleikkeet salaattipedillä



Ukkoseni selkä alkaa pikku hiljaa parantua. Tänä yönä nukkuikin  jo paremmin. 
Poika on työharjoittelussa huonekaluliikkeessä eilen oli ensimmäinen päivä ja kivaa oli ollut.

Tänää lapsilla oli maksalaatikkoa ruokana (sitä en itse ole tehnyt, koska kaupasta saa todella maukasta ja jossain edes täytyy päästä hieman helpommalla.)
Ukkoseni kanssa söimme eilen iltapalata jääneitä broilerleikkeitä ja salaattia. 
Tässä onkin sellainen pika ruoka ettei paremmasta väliä.

Eli leivitä broilerin ohutleikkeet vehnäjauho parmesaani sekoituksella.
Lautaselle vain n. 2 dl parmesaaniraastetta ja saman verran vehnäjauhoja.
Sitten vain laitat leikkeen seoskeen ja painelet seosta jokakohtaan leikettä.
Paista pannulla kauniin värisiksi. Ripottele kypsän pihvin päälle hippunen (sormi)suolaa.
Tee salaatti.
Minulla oli salaatinlehtiä, tomaattia, kurkkua, auringonkuivattuja tomaatteja ja parmesaani raastetta.
Laita salaatti laakeaan vuokaan ja nostele kypsät leikkeet salaatin päälle.
Pinnalle vielä loraus aurinkokuivattujen tomaattien öljyä ja eikun syömään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)