kotiliesi

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kana-sika-nautamureke


Tervetuloa lukijaksi Anne.


Taas meinasi jäädä kuva ottamatta.
Olin jo syönyt, kun huomasin etten ollut ottanutkaan kuvaa murekkeesta (jota oli jäljellä kolme palaa.)
Eli tässä tämmöinen pikku annos, että sain kuvan napattua.

Tässä murekkeessa kävi pieni kömmähdys. Ostin tarjous sikanauta jauhelihaa 250 g kaupasta ja otin pakkasesta 250 g jauhelihaa että saan syötettyä koko porukan. 
No, tänä aamuna sitten huomasin, että pakasteesta ottamani jauheliha onkin kananpojanpaisti jauhelihaa. 
Niinpä murekkeesta tuli sika-nauta -kana mureke, mutta kyllä oli herkullista.

2 dl perunamuusia
1 muna
1 sipuli
1 dl korppujauhoja
1 1/2-2 dl maustamatonta jugurttia
1 1/2 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl mustapippuria
250 g kananpojanpaisti jauhelihaa
250 g sika-nautajauhelihaa

Laita kulhoon kananmuna, muusi, hienonnettu sipuli ja korppujauhot sekä jugurtti sekoita.
Anna turvota hetki ja lisää joukkoon mausteet ja jauhelihat. Sekoita ainekset tasaiseksi.
Kaada murekemassa leivinpaperin päälle uunipellille ja muotoile kostutetuin käsin pitkulaiseksi murekkeksi.
Paista 200 asteessa noin 35-45 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Kana olikin varmaan pikantti pehmennys tuolle.

    VastaaPoista
  2. Hei saga, oli kyllä hyvän makuista. Vai oliko sitten siinä kun ei ole ollut mureketta pitkiin aikkoihin ruokana.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)