keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Juustokurpitsat


Tekipäs taas mieli jotain kasvis herkkua, niinpä pyysin Ukkoseni tuomaan kaupasta kesäkurpitsaa.
Ohjeen löysin vanhasta 2002 vuoden Valion Kodin ruokavuosi lehtisestä.
Ja eikun kokkaamaan.

Vaikka ulkona onkin tänään tuullut ja tuiskunnut niin,
meillä täällä Tupun tuvassa on varmaan alkanut  kesäkausi, kun kaikki ruoka, jota teen on sellaista mitä voisi myös grillata ;))


1/2 kesäkurpitsa 
sitruunapippuria
1/2 rkl voita
1 sipuli
50-100 g pakastemaissia
1 valkkosipulinkynsi hienonnettuna
mustapippuria
n.50 g homejuustoa
1/2 dl persiljaa

Halkaise kesäkurpitsa pituussuunnassa. 
Koverra lusikalla sisus pois ja silppua se pieniksi paloiksi. Ripottele kurpitsan sisälle sitruunapippuria. Kuumenna pannulla voi ja lisää siihen sipuli, maissi, valkosipuli ja viimmeisenä kesäkurpitsan palat.
Kuullota kevyesti älä ruskista.
Mausta seos pippurilla ja lisää homejuusto ja persilja.
Täytä kurpitsat kasvis-juustoseoksella. 
Kuumenna joko grillissä tai uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Tarjoile kasvisruokana sellaisenaan tai lihan tai makkaran lisäkkeenä.



4 kommenttia:

  1. Tässä vielä tällänen sinuun liittyvä "haaste" jos kiinnostaa. Tulit mieleen 8 eri bloggaajaa miettiessä. http://laaxojnas.blogspot.fi/2013/01/loistava-omenapie-haaste.html?m=1

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta. Palaan asiaan pikinmiten :))

    VastaaPoista
  3. Vau... jääkaapissa olis kesäkurpitsa...Mikähän tähäns opisi tuon maissin tilalle?

    VastaaPoista
  4. Hei Saga, täytteeksi sopii vaikka jauheliha, kinkku, sienet ja vaikka keittojuurekset, sipuleita paistettuina voisin myös kokeilla. Täyte vaihtoehdoiksi käy melkein mitä tahansa. Kurpitsa on siitä mukava kasvis.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)