kotiliesi

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Porkkanalaatikko

 
Tässä oiva vinkki kiireisille perheenäideille ja isille, jotka eivät halua ostella kaupan valmiita kuivia joululaatikoita pöytäänsä.
Tein täksi jouluksi ensimmäisen kerran itse joululaatikot. Aina ennen on Mumsku hoitanut tämän laatikko puolen.
No, halusin kokeilla valmiiksi pakastettuja soseita ja yllätyin kuinka herkkullisia laatikoita, niiden helpoilla ohjeilla syntyikään. Ja huomioda täytyy myös hinta, joka näin (puoliki) itsetehtynä on vain puolet valmislaatikoiden hinnasta.
Olemme nyt herkutelleet Ukkoseni kanssa laatikoilla niin, että jouluksi taitaa saada tehdä uudet laatikot :))
 
Annoksesta tulee noin 5-6 hengelle.
 
1 dl vettä
1 dl puuroriisiä
6 dl maitoa
500 g pakasteista porkkanasosetta
1 kananmuna
4 rkl siirappia
2 tl suola
 
Lisää riisi kattilassa kiehuvan veden joukkoon, sekoita.
 Lisää joukkoon maito ja keitä hiljaisella lämmöllä välillä sekoitellen noin 10 minuuttia.
Lisää joukkoon hieman sulanut porkkana massa, kananmunat, siirappi ja suola.
Sekoita hyvin ja anna porkkanan sulaa hyvin "riisipuuron" joukkoon.
Kaada seos laakeaan uunivuokaan noin 3 cm kerros ja kypsennä uunissa 225 asteessa noin 1 tunti.
Laita voi nokareita laatikon pinnalle ennen uuniin laittoa samoin voi korppujahottaa pinnan jos haluaa.
 

16 kommenttia:

  1. nami nami:)
    huomasin itse myös saman .. olen aina keittänyt ja kuorinut ja pilkkonut sormet kipeinä kaikki alusta alkaen.. mutta nyt päätin kokeilla näitä valmis juttuja.. ja hyviähän niistä tuli.. pitää tehdä täälläkin uudet laatikot.. :D
    Mukavaa joulun odotus aikaa teille <3

    VastaaPoista
  2. Jansku: Helpolla pääsee ja hyvää tulee. Mukava joulumieli, kun hoksaa jotain näin herkullista.

    VastaaPoista
  3. Täällä mennään laatikoiden suhteen siitä mistä aita on matalin, tilasin koululta kaikki laatikot :D Tosin maistan ne heti kun saan että ovat priimaa :D

    VastaaPoista
  4. Tuula: Hyvää se on niinkin tietää kuitenkin, että on hyvin tehty.

    VastaaPoista
  5. Marja:
    Soseet olivat Apetit kesäpöytä lanttu- ja porkkanasose paloja.
    Olen ostellut ennenkin, mutta käyttötarkoitus oli silloin sämpylät.
    Ovat niin ihania kun on valmiita paloja, aivan kuin olisi jääpalapussissa tehtyjä ei tarvitse kaikkia käyttää kerralla.

    Sesse:
    Koita ihmeessä ja ihastu. Niin on herkkua.

    VastaaPoista
  6. Mikä merkitys voinokareilla on ?

    VastaaPoista
  7. Ohjeessa niin pyydettiin tekemään ja voi kyllä antaa makua. Mutta aivan hyvin sen voi jättää pois jos haluaa, mutta onhan se kuivenpaa laatikko. Tai vaihtaa voi margariiniin. Itse vain olemme alkaneet käyttämään voita niin kirjoitan voin joka paikkaan margariinien tilalla.

    VastaaPoista
  8. Soittelin vielä Mumskulle ja hän sanoi että, voi vaikuttaa myös pintaan kuinka rapea siitä tulee. Etenkin jos käyttää korppujauhoja niin, ne palaa ilman voita pintaan.

    VastaaPoista
  9. Me teimme kerran minä, miehen sisko ja miehen äiti joulupöytään kukin oma lanttulaatikko ( alusta alkaen). Saimme todeta, että parasta oli kaupan lanttulaatikko =). Olen tavannutkin muut laatikot paitsi lanttulaatikon tehdä itse.

    VastaaPoista
  10. No, Ukkoseni kehui pakastesoseesta tehtyä nyt paremmaksi, kuin kaupanlaatikkoa jota oli itse juuri viikolla ostanut ja maistellut.
    Mutta nämähän on näitä ikuisia kiista kysymyksiä, toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä ;)

    VastaaPoista
  11. Kylläpä kuulostaa hyvältä ja etenkin helpolta sekä tämä että lanttulaatikko-ohjeesi! Tähän asti olin suunnitellut ostavani laatikot valmiina, mutta koska vietämme tätä joulua ensimmäistä kertaa ikiomassa kodissamme ja paistan kinkunkin ekaa kertaa itse, eiköhän laatikot valmistu siinä samalla! Jos teen tämä foliovuoissa (muita vuokia ei tarpeeksi taida olla), voi varmaan pakastaa ennen joulua ja sulattaa tarpeen mukaan?

    VastaaPoista
  12. Luumukka:
    Foliovuoat ovat todella hyviä ja näin minäkin teen, koska pakaste tuottesta on tehty paistettua niin sen voi taas pakastaa.
    Eli ihanaa Joulua teillekin herkku laatikoiden kanssa.

    VastaaPoista
  13. Minkä verran laatikkoa näistä sinun laatikko-ohjeistasi muuten tulee? Jos ajatellaan sellaisia kaupan pikkulaatikkovuokia?

    VastaaPoista
  14. Nytpäs laitoit pahan Luumukka.
    Isäntä arvioi, että porkkanalaatikkoa eli 500 g porkkanasoseesta tulee noin kaksi pientä laatikkoa ainakin. Ehkä vähän enemmänkin.
    Lantussa olisi sitten yli neljä pikkulaatikkoa kun tein sen 1 kilon satsista.
    Mutta täytyy huomioida laatikon hyvä maku joten voi kulutus olla ennätys luokkaa.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)